Hyvän mielen joulukalenterit

Päätin uskaltautua kirjoittamaan ensimmäisen jouluteemaisen postauksen, nyt kun ensilumikin on saatu maahan. En aio tänäkään vuonna hankkia mitään kosmetiikka/tavarakalenteria. Tosin aio edes yrittää väittää etteikö sellainen houkuttelisi! Kalenterit ovat aivan lumoavan kauniita, ja ajatus yllätyksistä tuntuu kivalta.

Toisaalta ajatus siitä että maksan melko paljon yllätyksistä ja tuotteista joista osalle minulla ei ole käyttöä, ei houkuttele.

Jos kuitenkin joulukalenteria tekee mieli, mikä voisi olla se oikea? Perinteinen suklaakalenteri ei oikein nappaa, suklaat ovat useimmiten melko erikoisen makuisia…

Näistä kalentereistä ei tavaramäärä kasva, ja tulee hyvä mieli.

Vegaaninen nallekalenteri

Nämä nallenamit ovat todellisia hyviksiä. Ne ovat tehty vain marjoista ja hedelmistä, ja sopivat siis vegaaneillekin. Olen joskus näistä supernalleista tehnyt oman postauksenkin, niin paljon niihin ihastuin. Nam!

Kiitollisuuskalenteri

Kiitollisuus kasvattaa kehon ja mielen hyvinvointia. Tämä kalenteri muistuttaa elämän hyvistä asioista joka luukullaan. Kalenterin avulla voi myös kokeilla aloittaa kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen.

Pukka-teejoulukalenteri

Kalenterissa on 24 erilaista teemakua. Joulukuusta voi tehdä makumatkan erilaisten teelajien pariin. Hyvä tapa löytää myös uusia suosikkimakuja vanhojen rinnalle.

English Tea Shop-tee joulukalenteri

13 erilaista teemakua joulukuun aamujen iloksi. Tällainen joulukalenteri on täydellinen, koska siitä on hupia ja hyötyä.

Onko sinulla jo kalenteri hankittuna?

Puheenaiheet Ajattelin tänään