Hyvinvointia ja kauneutta hakemassa
Tunsin oloni kesäloman jälkeen väsyneeksi. Tiesin, että väsymykseen vaikutti moni asia joka oli kuormittanut mieltä, vauhdikas loma, ja muutto jossa oli aika lailla tekemistä. Vaikka fiilis oli todella rentoutunut muuton jälkeen, tunsin, että keholle ja mielelle on annettava nyt aikaa palautua kaikesta. Olen myös huomannut, että iän karttuessa kaikki näkyy ulos päin, eli kauneudenhoitotuotteilla ei enää paikkailla fiiliksiä ja väsymystä kuten joskus aiemmin.
Päätin keskittyä ja tehdä asioita, jotka palauttavat energiani ja ihon hehkun ennalleen. Ja uskon että nämä asiat vaikuttavat kauneuden hoitoon positiivisesti, ja enemmän kuin mikään tuote.
Sauna
Uuden kodin etuja on oma sauna. Tästä ihmeellisestä ylellisyydestä olen nauttinut oikein urakalla, ja uskaltaisin väittää, että saunan ansiosta kehoni palautuu ja rentoutuu paremmin, uneni on syvempää, ja ihoni tuntuu pehmeältä ja paremmalta.
Värikäs ruoka
Pääosin vegaanisen ruokavalion myötä olen kiinnittänyt entistäkin enemmän huomiota syömiseen. Haluan, että ruokani on värikästä ja ravinteikasta, ja uskon, että se tuo kehon lisäksi piristystä mielelle, kun lautasella on monipuolinen ja värikäs valikoima kasviksia joka aterialla.
Lepo
Lepää silloin kun väsyttää. Kun keho antaa signaaleja siitä, että sitä väsyttää, kuuntele niitä. Lepää ja priorisoi uni.
Lymfakierto
Lymfakierrosta puhutaan yllättävän vähän, vaikka se on kehomme hyvinvoinnille tärkeää. Lymfahieronta/hoito poistaa turvotusta, elvyttää kehon imunestekiertoa, ja sillä on lukuisia erilaisia terveysvaikutuksia. Esimerkiksi kehon kuivaharjaus voi elvyttää lymfakiertoa oikein tehtynä. Olen lisäksi katsonut useita erilaisia tutoriaaleja joissa tehdään lymfahierontaa, ja ottanut niistä vinkkejä. Tässä on tärkeää pitää mielessä, että lymfahieronta ei sovi kaikille, ja on useita erilaisia terveydentiloja jolloin sitä ei saa tehdä.
C-vitamiini
Ostin C-vitamiinijauhetta, ja lisään sitä aamujuomaani, jossa on myös proteiinia, kuitua ja chiansiemeniä. Uskon c-vitamiinin voimaan, se saa ihon hehkumaan ja energiatasot nousemaan.