Ihanat aamurutiinit

Perusasetuksena minussa on puoli, joka on aina kapinoinut kaikenlaisia rutiineja ja rajoja vastaan. Olen vapautta ja rentoutta rakastava, ja olen kulkenut pitkän matkan, ennen kun ymmärsin rutiinien hienouden.

Olen kirjoittanut rutiinien fantastisuudesta aiemminkin, enkä aio nyt toistaa itseäni. Lyhyesti sanottuna jossain vaiheessa oivalsin, että tietyt rutiinit ovat kehitykselle keskeisiä, ja vapauttavat myös aikaa kaikelle kivalle ja jännittävälle, kuten luovuudelle.

Jos haluaa saavuttaa asioita, harjoitteluun tarvitaan rutiinit. Jos haluaa hoitaa ihoaan hyvin, tarvitaan säännölliset rutiinit. Jos haluaa pitää huolta itsestään, tarvitaan rutiineja. Esimerkiksi vitamiinit, venytykset tai voiteet eivät kerran nautittuna tai tehnynä juurikaan vaikuta.

Itselleni rakkaimpia rutiinejani ovat aamurutiinit. Silloin tällöin säädän ja muokkaan rutiinejani vastaamaan tarpeitani. Toki joinakin aamuina on mys pakko priorisoida. Jos vaikka tuntuu, että on vaan saatava nukkua vielä 10 minuuttia, otan sen ajan unelle, ja nipistän vaikka joogasta. Kyllä keho kertoo mikä on tarpeen milloinkin.

Herää hyvin

Aloitan aamun aina nousemalla sängystä saman tien. En edes viikonloppuisin jää loikoilemaan, vaan nousen saman tien. Unenlahjani ovat loistavat, ja jos jään sänkyyn, vaivun uneen uudelleen. Hellin koiriani noustuani ja suuntaan hammaspesulle. En tee mitään ennen hampaiden pesua.

Ei puhelinta

En koske puhelimeen muuten kun laitan herätyksen pois. En avaa somea enkä sähköpostia. Nykyään jopa tykkään venyttää puhelimeen tarttumista mahdollisimman pitkälle, siinä missä joskus ennen aloin jo sängyssä selamaan puhelinta. Olen todella iloinen, että olen päässyt tavasta eroon.

Rauhallinen ja hidas

Tykkään siitä, että aamulla on hiljaista ja rauhallista, ja saan tehdä asiat omassa rytmissä. Jos aamulla on kiire, tuntuu että koko päivä suistuu kaaokseen. Viikonloput ovat tästäkin syystä suosikkejani. En laita päälle radiota tai tv:tä, koska haluan kuulla omat ajatukseni.

Morning pages

Opin tavan kirjoittaa aamulla morning pages, eli kolme sivua vihkoon, joka aamu. Teksti voi olla mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa. Tapa tuntui alkuun vaikealta, ja jopa teennäiseltä. Mitä mä nyt tähän kirjoitan. Nykyisin se on todella rakas ja tärkeä aamurutiini, ja tapa purkaa mieltä. Kirjoittamisen avulla voi järjestellä ajatuksiaan, käydä läpi vaikeitakin tunteita, sekä purkaa mieltä painavia asioita.

JLon salaisuus

Jos Jennifer Lopez sanoo, että se toimii, mikä minä olen kiistämään. JLo vannoo manifestoinnin ja affirmaatioiden nimeen. Hän painottaa miten tärkeää on pyrkiä positiiviseen ajatusmaailmaan ja puhua itselleen kannustavasti ja kauniisti. Pyrin tähän aina aamukirjoitukseni yhteydessä. Muutama rivi lopuksi positiivisa affirmaatioita.

Liiku

Teen ajasta riippuen venytyksiä ja joogaa joka aamu. Joskus en välttämättä ehdi muuta kun muutamat venytykset ja vaikka punnerruksia, mutta haluan liikuttaa kehoa lempeästi ja herätellen ennen päivän haasteita.

Jos olen reippaalla tuulella, otan suihkuni niin kylmällä kun pystyn. Se on ihan kamalaa, ja välillä olen tähän vaan ihan liian mukavuudenhaluinen, mutta olo on vallan mainio suihkun jälkeen.

Sitruunavesi, vihreä tee ja proteiinijauhe

Aloitan aamun sitruunavedellä. Juon sen aina paperipillillä, suojatakseni hampaiden kiillettä. En tiedä onko sitruunavedellä sen kummempia tevreysvaikutuksia, mutta tykkään siitä, ja onhan sitruuna kunnon c-vitamiinipommi. Se riittää minulle.

Nautin aamutoimien lomassa myös muutaman kupin vihreää teetä. Kun olen valmis (joogannut, reflektoinut, meikannut ja mitä ikinä) nautin lasin vegeproteiinijauhetta. Sekoitan sekaan myös karpalo-puolukkajauheutta. Ei todellakaan mikään makuelämys, mutta toimii ja pitää nälän loitolla. Olin pitkään pätkäpaastolla, mutta totesin ettei se ole minun juttuni. Olen luonnostaan ollut aamuisin vähäruokainen, mutta koen että proteiinijuoma on hyväksi ja aamu lähtee sillä hyvin käyntiin.

 

Seuraa blogia myös Instagramissa: @heygirlblogi

Hyvinvointi Mieli