Kauniimman hymyn perässä

IMG_0943.JPG

Valkoiset, puhtaat hampaat ja suun hyvinvointi on mulle äärettömän tärkeää. Meidän täytyy pärjätä näillä samoilla hampailla koko elämä, joten niistä olisi syytä pitää huolta. Suun hyvinvoinnilla ja ienten terveydellä on suuri vaikutus terveyteen.

Jossain vaiheessa mietin vain sitä, että mikä tahna tai tuote valkaisee, sen kummemmin ajattelematta mitä se sisältää tai tekee hampaille. Ja valitettavasti osa tahnoista sisältää ties mitä.

Käytän valkaisevia tahnoja nykyään kuureina, jatkuvassa käytössä suurin osa niistä kuluttaa hammaskiillettä.

IMG_0942.JPG

Sain NHS:ltä testiin itselleni uuden tuttavuuden, englantilaisen merkin nimeltä Georganics. Tässä valkaisevassa tahnassa on kookosöljyä ja aktiivihiiltä. Tahna on täysin luonnonmukainen eikä sisällä fluoria. Merkin omistajat kehittelivät tuitesarjaa aluksi oman perheensä käyttöön, josta se sitten lähti myyntiin, muidenkin kiinnostuttua luomutahnasta. Sarjaan kuuluu myös muita tahnoja ja suuvesiä joilla voi tehdä oil pullingia, joita aion kyllä kokeilla.

Tämä tahna on pakattu lasipurkkiin, joten tämä on muovia välttelevälle hyvä valinta. Ostin myös Humble Brushin puisen hammasharjan jolla tätä tuotetta käytän.

IMG_0937.JPG

Itse tahna on mielenkiintoinen. Sellaisella joka on tuttunut perinteiseen vaahtoavaan tahnaan, tämä voi olla järkytys. Tuote ei vaahtoa, vaan on kuivan ja savimaisen tuntuista suussa. Ja se on myös saven väristä. Tämä käyttämäni tahna ei myöskään jätä perinteisen raikasta tunne suuhun, vaan on hyvin neutraali. Hampaat ja ikenet tuntuvat todella hyvältä pesun jälkeen. Hampaat myöskin näyttävät valkoisemmilta. En tiedä onko se vain tunne, mutta minulle se riittää :).

IMG_0945.JPG

Löydät Georganicsin täältä http://www.nhs.fi/georganics-aktiivihiili-hampaidenvalkaisijauhe-1223 

Muoti Meikki Testit Trendit