Kauniin ikääntymisen puolesta

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ikääntyminen joskus mietitytä.
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei silmämeikin teko ole vaikeampaa kuin ennen.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten aamulla peiliin katsoessa huomaa ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia.
Mutta valehtelisin eniten, jos väittäisin, etten ole tällä hetkellä parhaimmillani.

Olen sellainen ”late bloomer”, eli olen ikääntyessä muuttunut mielestäni paremman näköiseksi, ja muutenkin parempaan suuntaan. En haikaile sitä ihoa mikä minulla oli 20- tai 30-vuotiaana. Minulla oli nimittäin aina epäpuhtauksia ja haasteita ihon kanssa. Ikä on tuonut myös mukavasti muotoa kasvoihini, jotka olivat lapsenpyöreät todella pitkään.

En tunne termiä anti-aging mielekkääksi. Minusta voisimme alkaa puhua kauniista tai hyvästä ikääntymisestä, emme sen vastustamisesta. Ikääntyminen on väistämätöntä, jos olemme niin onnekkaita, että se meille suodaan. Miksi siis taistella tuulimyllyjä vastaan, ja yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni siitä naamasta, joka meillä oli joskus.

Yletön nuoruuden ihannointi leimaa aikaamme, ja ehkä voisimme jo laskea siitä irti. Voisimmeko alkaa puhua kaikesta siitä, mitä saamme ikääntyessämme.  Itsevarmuutta, viisautta, perspektiiviä ja sellaista lempeää itsensä hyväksyntää. Ne ovat arvokkaita ja kauniita asioita, ja en vaihtaisi niitä mihinkään. Ikääntyminen on kaunista.

Olen kasvanut kulttuurissa, joka on opetettu kavahtamaan jokaista ryppyä, poimua ja harmaita hiuksia. Ne pitää piilottaa, häivyttää ja siloittaa. Näistä opeista on työlästä päästää irti. Rypyt voi kuitenkin nähdä myös toisin, ne ovat muistoja aurinkoisista kesäpäivistä, nauruista ja iloista rakkaiden kanssa.

Tämä ei tarkoita sitä, etten välittäisi ihon hoidosta. Päinvastoin, haluan hemmotella itseäni, ja hoitaa ihoani. Haluan, että se mitä tunnen sisäisesti, heijastuu myös ulospäin. Koen, että se on rakkaudellista toimintaa, kun sivelen illalla seerumia tai öljyä kasvoilleni. Minulle ihonhoitorutiinit ovat tärkeitä.

Sain testiin virolaisen luonnonkosmetiikkamerkin, Tilk!:in Tilk! Lab-sarjan anti-aging-tuotteita. Tilk!- tuotteet sisältävät paikallisia raaka-aineita ja ne ovat valmistettu täysin luonnollisista ainesosista. Osa tuotteista on vegaanisia eivätkä ne ole testattuja eläimillä. Ainoa, jonka muutaisin tuotteista, olisi niiden nimessä oleva sana anti-aging. Nämä tuotteet tukevat ja hoitavat kypsempää ihoa. Ovat siis kauniin ikääntymisen puolella.

Tilk!:in valikoimiin kuuluu hurja valikoima erilaisia tuotteita, omaan testisettiini kuuluu päivävoide, yövoide, seerumi ja naamio.

Nourishing anti-aging face cream – ravitseva päivävoide 

Päivävoiteen tehtävä on kosteuttaa ja suojata ihoa päivän aikana. Olen joskus kiireessä unohtanut päivävoiteen meikin alta, ja sen on kyllä huomannut päivän aikana, iho on todella kaivannut kosteutta!

Tilk!:in ravitseva päivävoide on tehopakkaus kypsemmälle tai erityistä hoivaa kaipaavalle iholle. Musta valkosipuli, tyrniöljy, sekä E-vitamiini uudistavat, korjaavat ja suojaavat ihoa. C-vitamiini suojaa ihoa sekä kirkastaa ihon sävyä ja tukee kollageenin tuotantoa. Kookosöljy, sheavoi ja manteliöljy kosteuttavat ja ravitsevat ihoa.

Voide on ravitseva ja tuhti, mutta riittävän kevyt meikin alle, ja imeytyy hyvin iholle. Vaikka yksi pääainesosista on musta valkosipuli, ei kannata pelätä, että tuoksuisi valkosipulille koko päivän!

Nourishing anti-aging night cream – ravitseva yövoide

Olen yövoiteiden suhteen satunnainen käyttäjä. Useimmiten kosteutan ihon illalla kosteuttavalla suihkeella ja ihoöljyllä. Välillä taas jätän yöksi kasvonaamion vaikuttamaan. Yövoiteen käyttö jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä iho ei tarvitse erillistä voidetta yöllä, että iho korjaa silloin itse itseään. Toiset puolestaan ovat sitä mieltä, että yövoide auttaa ja tukee ihoa yöllisessä korjaus- ja palautumisprosessissa.

Eli yövoide korjaa ja ravitsee ihoa. Tilk!:in yövoiteessa ainesosat on optimoitu tähän tarkoitukseen. Musta valkosipuli uudistaa ja suojaa ihoa. Laventeliöljy rauhoittaa, manteli-, vehnänalkio-, jojoba- ja kookosöljy kosteuttavat ja ravitsevat ihoa. E-vitamiini edistää ihosolujen uudistumista.

Voide on miellyttävän tuntuinen iholla, ja vaikka se sisältää useampaa öljyä, se ei ole liian raskas, eikä tuki ihoa. Mieto laventelintuoksu rauhoittaa mieltä hyville yöunille.

Anti-aging garlic serum -kasvoseerumi

Seerumi on jo pitkään kuulunut osaksi ihonhoitorutiiniani. Laitan seerumia iholle aamuin ja illoin. Seerumien idea on siinä, että ne sisältävät enemmän tehoavia ainesosia kuin muut ihonhoitotuotteet. Ainesosat ovat myös pienemmässä partikkelikoossa, joten ainesosat imeytyvät syvemmälle ihoon.

Tilk!:in anti-aging kasvoseerumi sisältää voiteista tuttuja ainesosia, mustaa valkosipulia ja tyrniöljyä, kookosöljyä, hamppuöljyä sekä E-vitamiinia. Seerumi korjaa, ravitsee, rauhoittaa ja hoitaa ihoa.

Seerumia voi käyttää pelkiltään tai kasvovoiteen alla. Itse tykkään kerrostaa tuotteita ja levittää seerumin kasvovoiteen alle.

Jos kaipaa kevyempää meikkipohjaa, seerumilla voi myös ohentaa meikkivoiteen, eli sekoittaa muutaman pienen pisaran meikkivoiteeseen.

Anti-aging face mask – kasvonaamio

Erilaiset kasvonaamiot ovat hyvä lisä tukemaan päivittäistä ihonhoitoa, ja tarjoamaan arkeen pieniä hemmottelua hetkiä. Kun peilistä katsoo väsyneet kasvot, laitan naamion, ja pyrin satsaamaan yöuniin paremmin. Naamioita kannattaa käyttää kerran tai kaksi viikossa. Liiallinen käyttö saattaa pahentaa ihon oireita, tai ärsyttää ihoa.

Tilk!:in kasvonaamio sisältää voiteista tuttuja ainesosia, mustaa valkosipulia ja tyrniöljyä, kookosöljyä sekä E-vitamiinia. Siinä on myös porkkanaöljyä, joka tuo iholle kaunista hehkua. Naamio syväkosteuttaa ja korjaa ihoa.

Naamio on raikkaan appelsiinintuoksuinen, ja piristää ihon lisäksi mieltä. Vaikutusaika on 15 minuuttia. Riittoisasta purkista riittää useaan käyttökertaan. Huom! Naamiota kannattaa ottaa aina vaikka puhtaalla lusikalla, jotta purkkiin ei päädy bakteereja yms. sinne kuulumatonta.

Kauneus Iho