Kesä toi mukanaan surun ja ikävän
Tähän kesään on mahtunut paljon. Niin paljon. On ollut odottamatonta iloa ja jännitystä, näyttelyitä, keikkoja ja matkoja. Mitään näitä en osannut edes odottaa kesän alussa, koko vuosi on ollut täynnä huolta ja ahdistusta. Rakkain Sisu-koiramme alkoi osoittaa vanhenemisen merkkejä tavoilla joille ei kukaan mahda mitään. Kaikella on aikansa, ja valitettavasti suurinkaan rakkaus ei voita aikaa.
Kun loma alkoi, mietin pelonsekaisin tuntein mitä edessä mahtaa olla, ja ajattelin, että nyt voin ainakin kokea kaikki tunteet surusta huoliin joutumatta tsemppaamaan. Lomalla tuli myös hyvin selväksi, että joskus suurin rakkauden teko on ymmärtää laskea irti.
Ihminen jolla ei ole koskaan ollut koiraa, ei tule ikinä ymmärtämään miten suurta rakkautta ihminen voi koiraansa kohtaan tuntea. Tai ymmärtää minkälainen side ihmisen ja koiran välille syntyy. Suru on niin syvää ettei sille ole sanoja. Maailma on täynnä asioita jotka olet havainnut koirasi kautta. Lähipuun orava jolle ei enää haukuta, koiran suosikkilihapullat jotka jää nyt kaupan hyllyyn, aamun hetket kun istutaan kahdestaan katselemassa maailmaa pihalla, taulouspaperirullien hylsyt jotka ovat ihan paras namileikki, metsäpolku jolla ei enää tunnu tassujen paino. Edessä aamut joina ei voi enää painaa kasvoja pehmeään turkkiin, paahtoleivät joista kukaan ei halua osaansa. Ja se rakkaus ja ilo, jonka saat osaksesi kun tulet kotiin on poissa.
On vaikea ymmärtää että maailma jatkaa eteenpäin, vaikka oma maailmasi on muuttunut oudoksi ja erilaiseksi. Maailmaksi joka on täynnä ensimmäisiä kertoja. Kun imuroit ja tiedät ettei karvoja enää ilmesty lattialle. Kun tulet kotiin eikä häntä heilu ovella. Kun sataa, etkä kuivaa enää pyyhkeellä toisen turkkia. Kun näet ikkunassa peuran, mutta et sano siitä innokkaalle vahtijalle.
En oikeastaan haluaisi jakaa tätä kaikille. Tämä on niin syvää ja henkilökohtaista. Ei kukaan voi ymmärtää miten hieno, ainutlaatuinen ja kaiken kaikkiaan hyvä poika meidän Sisu oli. Koen silti velvollisuudekseni puhua siitä, miten raskasta koiran (tai minkä tahansa lemmikin) pois meno voi olla. Se ohitetaan helposti ja todetaan että nyt taitaa olla uuden koirakaverin aika. Pyydänkin sinulta, joka et sitä välttämättä ymmärrä, että kunnioita toisen menetystä ja surua, anna sille tilaa.
Koira on rakas ja ainutlaatuinen perheenjäsen. Perheenjäseniä ei voi korvata, tai ostaa uutta tilalle. Menetys on lopullinen ja pysäyttävä.