Kesäpäivien ihanuus ja loman loppu

Ei yhtäkään postausta koko loman aikana. Ennen lomaa kuvittelin, että kirjoitan blogia säännöllisesti koko loman. Jopa ahkerammin kun yleensä, mutta julkaistujen juttujen määrä on nolla. En ollut tehnyt mitään tietoista päätöstä pitää blogista lomaa, mutta taisin olla sen tarpeessa. Julkaisua oli odottamassa juttuja kauneusidoleista, vegaanisuudesta ja tyylistä, mutta kohta pääsette niistä nauttimaan. Loma on takana, ja arki on edessä.

Annoin itselleni lomalla luvan olla ja tehdä mitä huvittaa. Jossakin vaiheessa somen avatessani tuli sellainen tunne, jota voisi ehkä kutsua FOMO:ksi, eli tunne siitä että jää jostakin paitsi. Sen sijaan, että olisin yrittänyt ohittaa tunteen, purin sen paloihin. Mistä koen oikeastaan jääväni paitsi? Varsinkin kun hetkeä aikaisemmin myhäilin tyytyväisenä auringossa, ja toivoin että se hetki jatkuisi loputtomiin. Totesin, että tunne on suurelta osin somen aiheuttama, ja päädyinkin sulkemaan puhelimen ja keskittymään hetkeen.

Kun uskaltaa pysähtyä, on tilaa ja aikaa tehdä oivalluksia, ja nähdä asioita kirkkaammin. Arjessa unohtaa helposti sen, mikä on oikeasti tärkeää, ja mihin aikaansa kannattaa käyttää. Huomasin myös, että on aika kiva tehdä juttuja, eikä jakaa niitä somessa.

Hyvä elämä ja onnellisuus on erilaista eri ihmisille, mutta tajusin, että oma hyvinvointini lähtee perusasioista ja tasapainosta, yksinkertaisista jutuista. Enkä tarvitse sydämiä tai peukkuja muilta kertomaan, että ne asiat ovat ihania ja tärkeitä.

Kesän loppua kohti mentäessä blogi päivittyy taas säännöllisen epäsäännöllisesti, ja käsittelen ehkä enemmänkin yksinkertaisuuden kauneutta, ja perusasioita hyvinvoinnin ja kauneuden näkökulmasta.

Nautinnollista kesää. Muista ihana, että elokuu on täysi kesäkuukausi. Jos aina on menossa jo seuraavaan, menettää kaikki käsillä olevat hetket. Kuten aurinkoiset kesäpäivät, lämpimät illat ja romanttiset kesän sadepäivät. Uskalla pysähtyä, ja olla hetkessä.

Hyvinvointi Ajattelin tänään