Keväiset kynnet

Käytän kynsilakkaa harvakseltaan, mutta keväällä ja kesällä on hauska leikitellä kirkkailla ja pastellisilla sävyillä. Ja kesällä jos varpaat ovat näkyvissä, niiden on ehdottomasti oltava lakatut!

Kynsilakka on tuote jota luonnonkosmetiikkapuolelta on haastava löytää, ja nykytekniikoilla lähes mahdoton tuottaa kuten muuta luonnonkosmetiikkaa. Kyse on kuitenkin lakasta, jonka on pysyttävä kynnen pinnassa. Valitsen itse siis mahdollisimman harmittomia lakkoja, esimerkiksi näissä kuvissa näkyvät lakat ovat Avrilin 7-free-lakkoja, eli eivät sisällä formaldehydiä, ksyleeniä, hartseja, kamferia, ftalaatteja (DBP = dibutyl phthalate), parabeeneja tai tolueenia. Avrililla on huima värivalikoima, ja ne ovat todella edullisia.

Nämä keväiset kynnet ovat vapun inspiroimat, ja kutsunkin niitä pastellisiksi konfettikynsiksi.

Ne ovat myös hyvin helpot tehdä. Tarvitset kolmea tai neljää lakkaa. Itselläni oli pinkki aluslakka ja valkoinen, mintunvihreä ja keltainen lakka koristeluun.

  1. Lakkaa kynnet ensin yhdellä, ns. pohjavärillä.
  2. Anna kuivua.
  3. Ota ensimmäinen koristeväri ja tee sillä eri kokoisia pisteitä kynsille.
  4. Toista muilla sävyillä joita haluat käyttää.
  5. Levitä kirkas lakka päälle jos haluat pidentää lakkauksen kestoa.

Kauneus Meikki