Klassinen kesäasu
Muutankohan vielä jossain vaiheessa blogin nimeksi helppoa & nopeaa? Yhä enemmän arvostan mutkatonta ja vaivatonta tyyliä elämässäni: vaatteissa, ruuassa ja kauneudenhoidossa.
Ennen saatoin ostaa tuotteita, joita olikin tosi vaikea käyttää, vaatteita jotka olivat tosi ihania, mutta ihan mahdottomia yhdistää olemassa oleviin vaatteisiini tai käyttää arjessa. Kohottelin kulmia jollekin vaatekaapin kulmakivet -jutuille.
Halu kuluttaa vastuullisemmin ja säästäväisemmin johti myös helppouden ja selkeyden pariin. Kun valitsee vaatteita, jotka sopivat yhteen keskenään, ja joista todella tykkää, niistä ei halua luopua, eikä uusia tarpeita synny niin usein.
On vaatekappaleita joihin ajanhammas ei pure. Ja no, tarvitseeko muutenkaan pukeutua ”trendikkäästi” tai ”muodin mukaan”? Joka tapauksessa on vaatekappaleita, joita ei suotta kutsuta klassikoiksi. Raitapaita, valkoinen paitapusero, valkoiset farkut, kukkamekko, ja listaa voisi jatkaa ilahduttavan pitkään.
Valkoiset farkut ovat hankinta, joka kestää vuodesta toiseen. Ne kuuluvat kesään, ovat aina ihanan raikkaat, ja helpot yhdistellä kaiken muun kanssa. Itse yhdistän farkut mielellään printtipaidan kanssa.
Kuvissa näkyvät farkut ovat jo useamman vuoden vanhat, paita on uusi. T-paitojen elinkaari on valitettavasti lyhyempi, ja niitä joutuu hankkimaan säännöllisin väliajoin. T-paidat käytän aina loppuun asti, ja kun ne ovat täysin ”kulahtaneita” leikkaan niistä vielä hihattomia toppeja kotipaidoiksi, tai leikkaan niistä printin ja ompelen sen johonkin toiseen paitaan tai vaikka farkkutakin selkään.
Tämän paidan sanoma on tärkeä ”She’s all we have.”