Lempparibiisit just nyt
Tajusin etten ole pitkään aikaan postannut soittolistoja enkä oikeastaan mitään musiikkiteemaista. Asia jonka päätin korjata heti! Musiikki on parasta, ja varsinkin tähän säkkipimeään vuodenaikaan se voi tuoda piristystä. Kuuntelen musiikkia päivittäin useamman tunnin, ja mielestäni se on suurin mood boosteri ikinä.
Tässä viisi biisiä joita kuuntelen tällä hetkellä eniten:
Nothing compares to you-Chris Cornell
Järkyttävän kaunis cover-biisi. Olen kuullut tämän Chrisin esittämänä livenä. Jätti lähtemättömän vaikutuksen. Rakastan Chris Cornellin ääntä. Se on kuin pehmeää samettia aamuisin korvakuulokkeissa.
Rolling in the deep-Greta van Fleet
Mä olin Greta van Fleetista aluksi vähän että pah! Et ei tää nyt niin kummoinen ole. Onneksi annoin uuden mahdollisuuden. On helppo ymmärtää miksi bändistä povataan uutta Led Zeppeliniä.
C’mon baby yeah-Tehosekoitin
Aah mikä nostalgiatrippi! Olen aina rakastanut Tehosekoitinta. Ihanaa rokkikukkoilua. Mua alkaa aina hymyilyttää tää biisi, isosti!
We will rock you-Queen
Taitaa pyöriä Queeniä aika monenkin tyypin soittolistoilla tällä hetkellä!
Born to be my baby-Bon Jovi
Mä haluaisin ihan hirveästi mennä katsomaan heitä Tallinnaan ensi kesäänä. En ole koskaan ollut mikään suuri Bon Jovi fani, mutta tuntuu että heidän näkeminen livenä kerran elämässä kuuluu melkeinpä yleissivistykseen! Ja keikkauutisen jälkeen Bon Jovi onkin pyörinyt mun soittolistoilla ihan kiitettävästi.
Mitä sun top 5 listalla on?