Luksusta arkeen
Uskon, että pienet teot muodostavat suuren kokonaisuuden. Siksipä uskon että pienetkin hemmotteluhetket ovat tärkeitä. En todellakaan tarkoita mitään superluksusta, vaan vaikka ihanan tuoksukynttilän sytyttämistä kylpyyn mennessä, tai vaikka kuivaharjausta ennen suihkua. Tai vaikka oman suosikki ihonhoitotuotteen levittämistä ajatuksella, sen tuoksusta ja koostumuksesta nauttien.
Haalin itselleni muutamia luonnonkosmetiikan luksustuotteita joilla aion piristää mieltäni arjessa, ja vaikka materia ei tuo onnea, joskus se ilahduttaa.
BYBI – Acid Gold AHA-naamio
Ihastuin tähän tuotteeseen niin palavasti kun näin kauniin pakkauksen ja pienen söpön siveltimen jolla sitä levitetään. Ihana. Itse tuote on tehokas AHA-happonaamio, joka kuorii ihon ja palauttaa sen kuulauden ja hehkun. Naamiota pidetään kasvoilla 5 – 15 minuuttia, suosittelen aloittamaan 5 minuutille. Tee myös ensin testi pienelle ihoalueelle. Kyseessä on todellakin tehokkaasti kuoriva tuote, joten kannattaa varmistaa sen soveltuvuus omalle iholle. Naamion jälkeen iholla saattaa tuntua pientä kihelmöintiä, ja iho kannattaa kosteuttaa huolellisesti. Tykkään itse enemmän kemiallisista kuorinnoista, kuin mekaanisesti eli rakeilla tapahtuvista kuorinnoista. Tämä tuote on nimensä mukaisesti täyttä kultaa, ja etenkin loistava kesän jälkeen paikkaamaan ehkä hieman huoletonta ihonhoitoa.
You & Oil – Beauty Shot Botoksöljy
Kun huomasin tämän kaupan hyllyllä, mua alkoi vähän naurattaa tuo Botoksöljy nimi. Kuitenkin se miltä naama välillä näyttää aamulla (tai illalla) peilissä, ei naurata yhtään, joten tartuin pakettiin. Botoksöljyllä ei siis ole oikeasti mitään tekemistä botoksin eli botuliinin kanssa. Se on vegaaninen öljy, joka lupaa botoksin kaltaisia vaikutuksia luonnollisesti. Tuotteen luvataan ehkäisevän kasvojen pienten lihasten hermoimpulsseja, sekä siloittavan näin myös jo olemassa olevia ryppyjä.
Olen itse uteliaana käyttänyt öljyä viikon ajan. En ole kauhea öljyjen fani, koska pelkään niiden tukkivan ihoni. Tämä ei kuitenkaan tunnu raskaalta iholla. Odotanko että juonteet häviää? Olisihan se kiva, mutta olen melko realisti. Olen kuitenkin huomannut että ihon pinta näyttää super hyvältä. Joten vaikka en botoks efektiä saisi, otan ilomielin pehmeän ja hehkeän ihon.
Centifolia – In-shower body oil suihkuöljy
Ylellinen suihkuöljy joka hoitaa kaksi tehtävää kerralla, pesun ja kosteutuksen. Itselläni on normaali iho, eli se ei ole erityisen pintakuiva, joten en käytä tätä jokaisella pesukerralla. Voisin kuvitella että kuivuuteen taipuvainen iho rakastaa tätä tuotetta. Öljymäinen tuote muuttuu iholla maitomaiseksi ja jättää ihon pinnan pehmeäksi ja kosteutetuksi. Kiireisellä tämä voi tuoda arkeen ihanan pelastuksen kun kosteutuksen voi hoitaa suihkun yhteydessä.