Lumoavat lahjavinkit
Ajatuksella valittu, kaunis tai hassu lahja ilahduttaa saajaansa. Mielestäni lahjan ei tarvitse olla isoa tai ihmeellistä, tärkeintä on idea, ja mielellään se, että lahjalle on käyttöä. En halua saada, enkä antaa lahjoja jotka menevät ”romukoppaan”.
Koska mielestäni ollaan jo riittävän lähellä joulua, päätin listata lahjavinkkejäni, joita voi tilata helposti verkkokaupoista. Erityisesti tänä vuonna kannattaa suosia verkkokauppoja, ja muistaa myös tilata lahjat hyvissä ajoin, koska luultavasti moni muukin päättää suorittaa joululahjaostoksensa verkossa (toivottavasti). Jokainen lahjaidea on alle 50 euroa, ja ilahduttaa käyttäjäänsä joissain tapauksissa pidempään, joissakin hetken, mutta ei taatusti jää tyhjän pantiksi.
Valoa pimeyteen. Kynttilät ovat lahja, joka tulee varmasti tarpeeseen joulukuun pimeydessä, ja jos näistä söpöläisistä ei joku pidä itse, hän voi taatusti laittaa lahjan kiertämään. Erilaiset kierre- ja värikynttilät ovat kova trendi tällä hetkellä. Löydät nämä Katokon verkkokaupasta.
Palapelien ystäville ehdottaisin hankkimaan hieman haastetta. Vaikka kaunis Dawn-palapeli on vain 500 palaa, luulen että sen parissa vierähtää hetki jos toinenkin. Kauniit sävyt hellivät mieltä palapeliä pähkäillessä. Löydät sen Katokon verkkokaupasta.
Kauneuttaan ja komeuttaan vaalivat osaavat varmasti arvostaa näitä äärimmäisen kauniisiin pakkauksiin pakattuja kangaskasvonaamioita. Tällainen sujahtaa helposti vaikka joulukortin mukanakin sellaiselle lahjansaajalle, jota ei näe kasvotusten joulun aikana. Naamioita voit tilata Biodellyn verkkokaupasta.
Lauta- ja korttipelit ovat klassikoita joita on ihana pelata joulun vapaapäivinä. Hauska musiikkiaiheinen muistipeli tuo virkistävää tvistiä muistipeliin, ja päivittää sen aikuiseen makuun sopivaksi. Jos haluaa lisää haastetta voi vaikka pelata biisien tunnistuspeliä jos muistipeli ei huvita. Muistipelin voit tilata Printworks verkkokaupasta.
Kaunis kotimainen palasaippua ei taatusti mene hukkaan. Tätä ei tarvitse kaapissa piilotella. Saippuassa on sekä desinfioivia ainesosia, että öljyjä jotka ehkäisevät käsien kuivumista. Löydät tämän Hetkisen palasaippuan mm. Biodellyn verkkokaupasta.
Kuvat: Hey Girl-blogi sekä verkkokaupat