Luonnonkosmetiikkapäivä

Hey girl

Viime perjantai oli ihan luksusta, pidin vapaapäivän, hyppäsin junaan ja vietin koko päivän NHS:n järjestämässä Luonnonkosmetiikka-päivässä.

Päivään mahtui monta mielenkiintoista puheenvuoroa. NHS:n oman väen lisäksi paikalla puhumassa oli saksalaisen Benecos-merkin perustajat Stephan ja Silke Becket, ranskalaista Cattier-merkkiä Suomeen lanseeraamassa heidän edustajat, Miia Ezen kertomassa kevään meikkitrendeistä, sekä oma suosikkini englantilaisen Optiat-merkin sisarukset Anna ja William kertomassa Optiatin tarinan.

Kahvikuorinnat eivät sinänsä ole enää mikään big news, ja Optiat-kuorintoja on näkynyt kaupanhyllyllä jo jonkin aikaa. Ihastuin vasta kun kuulin heidän esittelyn. En ole tajunnut kahvinpurujen olevan mikään suuri ympäristöhaitta, mutta Englannissa pelkästään päätyy yli 500 000 tonnia kahvinporoja kaatopaikalle vuosittain. Siellä tällaiset määrät kahvinporoja alkavat muodostaa metaania, joka taas on yksi haitallisimpia kasvihuonekaasuja. Joten tässä on keksitty aivan loistava ratkaisu ongelmaan. Muutenkin Optiatin filosofia markkinoinnista itse tuotteeseen on äärimmäisen symppis.

Miia Ezen esitteli Laveran ja Benecosin meikkejä, sekä vinkkasi että Insta-kulmat ovat out, tämä kevät on luonnollisten tuuheiden "boyfriend-kulmien" -aikaa. Iho saa olla kuulas, hehkuva ja jopa korealaisvaikutteisesti lasi-iho (en kyllä nyt osaa sanoa että siis minkälainen!). Silmämeikissä pinkkisävy on nousussa, ja periaatteessa huulipunalla voisi tehdä huulten lisäksi posket ja luomet.

Oli ihanaa päästä hypistelemään, testailemaan ja nuuhkimaan kaikkia tuotteita rauhassa. Päällimmäisenä jäi mieleen että Nurmen ruusuvesisuihkeesta pitäisi tehdä juttu, ja Benecosin meikkivoide tuntui ensitestissä aika pätevältä. Benecosin luomutuoksu oli muuten erittäin hyvän tuoksuinen ja kesään sopiva. Benecosin Stephan kertoi että yksi syy miksi Benecos on niin edullinen on se, että pakkaukset ovat standardisoituja, eikä mitään tuotteita ole pakattu kahteen pakkaukseen, eli ei ylimääräisiä pahvikoteloita. Näin kustannuksia ei mene pakkaussuunnitteluun ja -materiaaleihin, vaan siihen mitä on sisäpuolella. Saksassa muuten jo joka viides ostettu kosmetiikkatuote on luonnonkosmetiikkaa!

Kiitos järjestäjille ihanasta ja hyvin informatiivisesta päivästä luonnonkosmetiikan parissa!

En voi ohittaa tilaisuutta ottaa kuvia kukista, joten juna-asemalla oli pakko kuvata näitä ihania keväisiä kimppuja <3.

 

Kommentoi