Miksei aina voisi olla kivaa?

Huippumalli Kate Moss on jossakin joskus lausahtanut näin ”My mum used to say to me ’you can’t have fun all the time’ and I used to say ’why not?’ Why the fuck can’t I have fun all the time?”. En tiedä onko Kate enää samaa mieltä asiasta, miksei olisi, mutta lause pompahtaa usein mieleeni eri tilanteissa. Se on monesti hyvin relevantti, ja on mielenkiintoista miten siihen kukakin vastaa. Miksei meillä tosiaan voisi olla kivaa aina? Oikeasti. Miksei tämä lause voisi olla se mittapuu, johon valintojaan peilaa? Tuntuuko se kivalta?

Niskakarvani nousevat nykyisin pystyyn lauseista kuten ”itku pitkästä ilosta”, ”ei sitä aina voi olla pelkkää kivaa”, ”välillä vaan pitää kärsiä jos haluaa saada aikaan jotain”, ”mikään hyvä ei tule helpolla…”… ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ankeaa ja masentavaa. Oletuksena, että arki nyt vaan on sellaista eteenpäin vastatuuleen tarpomista. Ja jos joku raukka erehtyy kuvittelemaan, että voisi pitää hauskaa aina, se kyllä tulee sitten maanpinnalle aikanaan ”itku pitkästä ilosta”. Miksi meihin iskostetaan noin lannistava ajatusmalli? Sen sijaan, että meitä opetettaisiinkin tähtäämään siihen, että elämässä olisi aina hauskaa. Okei, ehkä jotkut arjen rutiinit, jotka on vaan hoidettava, eivät saa pommpimaan riemusta, mutta kuten tämä vuosi on osoittanut, moni arkinen asia on itseasiassa aikamoinen etuoikeus. Ja niin moneen asiaan vaikuttaa se meidän oma asennoituminen.

Tosiasiahan on, että lähes jokainen meistä tulee kohtaamaan murheita, surua ja vastoinkäymisiä. Ne ovat osa elämää, eikä ne helpotu sillä, että koko elämänsä varautuu niihin, eikä pidä ”liikaa hauskaa” siltä varalta, että jotain ikävää käy kuitenkin. Mitä jos ne vastoinkäymisetkin on helpompi kestää kun askel on kevyt?

Kärsimysten kautta voittoon? Miksi niin moni tarina ja ajatusmalli tähtää siihen, että kun kärsit tarpeeksi, saat palkinnon? Varsinkin kun koko ajatuksessa ei ole mitään järkeä. Ihan kun asia, jonka on saavuttanut kevyemmin ja ilon kautta olisi vähemmän arvokas saavutus.

Itselleni on kevään aikana yhä varmemmin kirkastunut se, että haluan että minulla on hauskaa kokoajan. Tinkimättä.