Milloin viimeksi ihailit taivasta, etkä näyttöä?
Viime aikoina yhä useammassa keskustelussa on noussut esiin se, miten älylaitteet tuntuvat häiritsevän kommunikaatiota. Silmiini osui myös valokuvaaja Eric Pickersgillin töitä, joissa hän poistanut kuvissa esiintyvien ihmisten käsistä älylaitteet. Pariskunta vierekkäin sängyssä, kumpikin tuijottamassa omaa puhelinta. Lapset sohvalla, jokainen liimautuneena omaan puhelimeensa. Perhe ruokapöydän ääressä, jokaisen katse puhelimeen nauliintuneena. Kuvat nousivat viraaleiksi, ja ne osoittavat karulla tavalla sen, miten olemme erillämme toisistamme silloinkin kun olemme näennäisesti yhdessä.
Yhdessä mutta yksinään. Kun toisen huomio on puolittain tai kokonaan muualla, on vaikea tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Huomaan itsekin tarttuvani puhelimeen liian helposti. Milloin vaan tarkistaakseni jotain, tai ottaakseni kuvia. Olen myös ollut vakaasti sitä mieltä, että kuvien ottaminen on minun tapani olla läsnä tilanteissa. Alan tosin olla siitä hieman eri mieltä. Erittäin visuaalisena ihmisenä rakastan kauneutta, ja haluan ottaa kaikesta kuvamuistoja. Kuvatessa maailman kuitenkin kokee pienen näytön tai ruudun välityksellä.
Haluan myös tuntea hetket, ja muistaa ne jälkeenpäin muutenkin kun kuvien kautta. Usein on niin, että hetket joita jälkikäteen muistelee, eivät ole niitä täydellisiä kuvahetkiä, vaan ihan jotain muuta. Lomareissun rakkain muisto ei olekaan ne täydelliset kuvahetket, vaan vaikka jokin hassu kömmähdys, tai vaan se tunnelma joka lomalla oli. Aitoa, ihanaa, hassua ja joskus sillä hetkellä hyvin pientäkin. Vaikka hetki kun nautin kevätillasta, istun nurmikolla ja bongailen ohikulkevista pilvistä hahmoja, ilman puhelinta, kiirettä tai tarvetta jakaa sitä muille juuri sillä hetkellä.
Näillä pienillä jutuilla olen itse irrottautunut puhelimestani:
- Laitan puhelimen pois. Jos haluan ottaa kuvia, otan muutaman ja laitan sitten puhelimen taas pois näkyviltä. Jätän puhelinta tietoisesti toiseen huoneeseen.
- Olen päättänyt ettei minun tarvitse juuri siinä hetkessä olla päivittämässä sometilejäni. Teen sen jos sille löytyy sopiva hetki, ja se tuntuu mielekkäältä.
- En ole aina ”tavoitettavissa”, vastaamassa ja reagoimassa kaikkeen heti.
- Keskityn olemaan läsnä tilanteessa, ja aistimaan asioita ympärilläni.
- Teen yhtä asiaa kerrallaan. Kun keskustelen, kuuntelen toista. Kun syön, nautin ruuasta.
- Teen asioita ilman puhelinta. Käytän paperista kalenteria ja muistivihkoja. Luen paperisia kirjoja (joihin on muuten ihana tehdä muistiinpanoja lukemastaan), ja muistan että ihmiset pärjäsivät aika pitkään ilman pientä laitetta taskussaan.