Mitä mulle kuuluu
”I’d rather be hated for who I am, than loved for who I am not.
Wanting to be someone else is a waste of the person you are.”
Nämä lauseet on sanonut Nirvanan laulaja Kurt Cobain. Mietin mitähän Kurt olisi ajatellut nykyhetkestä, somemaailmasta? Olisiko hän ollut somessa? Luulenpa, että hän tuskin olisi siellä viihtynyt. Vai olisiko hän kokenut sen hyväksi kanavaksi jakaa taidettaan suoraan fanien kanssa, ilman välikäsiä tai paineita tehdä lisää rahaa levy-yhtiölle? Vaikea sanoa.
Minulle nämä Kurtin mietelauseet kolahtavat kovaa tällä hetkellä. Tuntuu, että niin moni asia on digitaalista höttöä. Musiikki, kuvat, videoklipit. Maailma on ääriään myöten täynnä 15 sekunnin klippejä joilla tavoitellaan sitä, että pääsisi viraaliksi tai mainosta jollekin palvelulle tai mielikuvalle.
Olen kyllästynyt siihen, kaikkeen mikä haiskahtaa epäaidoilta. Tuntuu, että maailma on pullollaan kommentteja ja keskusteluja, joissa ei loppujen lopuksi sanota yhtään mitään. Tykkäyksiä tykkäyksistä, kommentteja kommenteista…näkyvyyttä. Blaah. Tuota arvoa, opeta, viihdytä, ole samaistuttava.
Arvostan yhä enemmän sitä, että pystyy olemaan vakaasti oma itsensä, ja pitämään mielipiteensä, silloinkin kun olisi itselle edullista muuttaa sitä.
Some ja sen luoma kiiltokuvatodellisuus tympii. Arki ja juhla sekoittuvat toisiinsa, kaikki on aina upeaa, valoisaa ja energistä. Somessa jaetut lukemattomat artikkelit, joissa kerrotaan julkkisten ihonhoitorutiineista, treeneistä ja ruokavalioista. Miten voit treenata kuin JLo, tai hoitaa ihoasi kuin Hailey Bieber. Totta kai ihminen näyttää nuoremmalta ja aina upealta, kun kaikki on optimoitu huippuunsa, jotta olisit upea ja hyvinvoiva. Olisi joskus yllättävää, kun joku ei hoitaisi ihoaan lainkaan, nukkuisi meikit naamassa, ja söisi pelkkää roskaruokaa, ja silti näyttäisi JLolta. Siinä olisi henkilö, jonka salaisuudet haluaisin kuulla, Haha.
Kaipaan aitoja tunteita, niitä sellaisia mitä kerrotaan kahden kesken lenkillä, joilla ei kalastella tykkäyksiä. Kaipaan aitoja keskusteluja. Niitä sellaisia joissa on vaan kaksi ihmistä kertomassa omia näkökulmiaan ilman, että koko some on siinä tuomarina.
Koen somessa tällä hetkellä irrallisuuden tunnetta. Tuntuu, että kaikki on niin nähty.Olen leikitellyt ajatuksella somettomasta elämästä. Tuntui hassulta, kun Facebook ja Instagram olivat yhden illan kumossa, siitä syntyi järjettömän suuri uutinen seuraavana päivänä. Toki takana on suuria taloudellisia menetyksiä, eikä pelkästään jakamattomia kissavideoita, mutta silti. Miten ison tilan nämä somepalvelut ovat elämästämme kahmaisseet? Kuuluuko tämän olla niin iso asia. Muistatteko kun Facessa pystyi tökkimään ja valitsemaan oman statuksensa muutamasta valmiista vaihtoehdosta…ei se silloin iso menetys ollut jos palvelu oli hetkeksi kaatunut.
En tiedä välittyykö omat tunteeni blogissa. Haluan kirjoittaa aidosti, ja niistä ajatuksista joita minulla on mielen päällä. Haluaisin, että jutuillani on jotain merkitystä. Jos kerron kauneudesta, haluan että siinä näkyy omat arvoni. En halua myydä kenellekään mitään. Ostamme jo ihan tarpeeksi.
On haastavampaa jakaa tällaisia ajatuksia. Mitä muut ajattelevat? On jopa pelottavaa sanoa mielipiteitään, sen sijaan että sanoo vaan jotain ympäri pyöreää. Olen kuitenkin tänä keväänä tullut lopputulokseen, että kukaan meistä ei voi olla vastuussa muiden ajatuksista. Ne kertovat ajattelijasta. Ja jokaisella meillä on oikeus olla sellainen kun on. Jokaisella.
Ja niin päästään siihen Kurtin viisauteen, olen mieluummin ei pidetty tai vihattu sellaisena kun olen, kun rakastettu ja tykätty jonain mitä en oikeasti ole.
Jos kaipaat ihan tavallista elämää ja arkisia ajatuksia someesi:
Seuraa blogia myös Instagramissa: @heygirlblogi