Mitä voimme oppia Taylor Swiftiltä?

Taylor Swift on mielenkiintoinen ilmiö. Hän on artistina suuruusluokaltaan ihan omaa tasoaan. Jopa Wall Street Journal on uutisoinut artistin vaikutuksesta USA:n talouteen. ”Heinäkuussa Common Sense Institute raportoi, että Swiftin Yhdysvaltain-kiertue ”voisi tuottaa maalle 4,6 miljardia dollaria kulutuksena”. Wall Street Journal on raportoinut, että kiertueen USA:n osuudella voi olla 5,7 miljardin dollarin lisäys maan taloudelle.” (Lähde Google, Time Magazine) 

En itse tunne Taylor Swiftin musiikkia kovinkaan hyvin, en ole juurikaan nähnyt hänen videoitaan tai livetaltiointejaan, eli nyt äänessä ei ole Swiftie, joksi hänen faniarmeija itseään kutsuu. Kuuntelin hänen biisejään Spotifystä tätä juttua miettiessä ja kirjoittaessa.

Spotifyssä Taylorin musiikilla on 109,7 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa. Eli Swiftieitä on melko iso määrä maailmassa.

Taylorin faneihin kuuluu myös lukematon määrä julkkiksia, ja hänen kaveripiirinsä koostuu hänen kaltaisistaan supertähdistä. Hän vetää ihmisiä ja menestystä puoleensa kuin magneetti, ja onnistuu tartuttamaan muihinkin tähtipölyään. Travis Kelce, amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ja Taylorin kumppani on saanut uuden kannustusjoukon itselleen Taylorin myötä.

Olen seurannut viimeisimmän kiertueen uutisointia kiinnostuneena, eikä Taylor Swiftiltä muutenkaan voi juurikaan välttyä somessa tai mediassa. Mikä tekee Taylorista mielenkiintoisen? Mietin tätä kysymystä, ja etsin vastausta mm. Miss Americana dokkarista, joka löytyy Netflixistä.

Dokkari oli kiehtova ja yhdenmukainen Taylorin julkisuuskuvan kanssa, joka on huolellisesti ja pitkäjänteisesti rakennettu. Mielestäni siinä nousee esiin kuitenkin Taylorin arvomaailma, joka todennäköisesti on perusta jolle kaikki menestys rakentuu: hän on aina halunnut olla hyvä, tehdä hyvää ja oikein. Taylor on lahjakas, ja harjoitellut artistin ammattia kurinalaisesti nuoresta. Hänen vahvuuksiaan on myös poikkeuksellinen taito kirjoittaa sanoituksia, jotka ovat hyvinkin samaistuttavia. Samaistuttavuus on muutenkin Taylorin tavaramerkki, hän ei ole etäinen ja botoksilla kyllästetty ilmeetön hahmo somessa vaan sellainen nauravainen, oikea ihminen jonka kanssa voisi mennä elokuviin ja puhua pojista.

Minusta hän edustaa hienoja asioita aikana kun niin moni asia on pelkkää pintaa. Mielestäni jokaisella on opittavaa Taylorilta:

  1. Ole kiltti, silloinkin kun muut ympärilläsi eivät ole. Älä anna toisten käytöksen vetää sinua tasolle jonne et halua alentua. ”The trash will always take itself out”.
  2. Tunne itsesi. Itsetuntemus tuo varmuutta oman näköisiin valintoihin, ja auttaa vetämään rajoja.
  3. Ole oma itsesi.
  4. Tue muita ympärilläsi.
  5. Tee asiat hyvin ja oikein. Silloinkin kun olisi houkuttelevaa oikaista.
  6. Usko, että meille kaikille riittää tilaa ja hyviä asioita. Toisen menestys ei ole sinulta pois. Maailmassa on paljon enemmän juhlittavaa kun iloitsemme kaikesta menestyksestä.
  7. Shake it off. Muiden mielipiteet sinusta ovat juuri sitä, vain mielipiteitä. Kuten Taylor laulaa, shake it off.

Hyvinvointi Hyvä olo