Mr Lenny Kravitz
Merkkailin kalenteriin tulevia tapahtumia, ja siellähän odottelee vain muutamien kuukausien päässä Lenny Kravitzin Suomen keikka.
Lenny Kravitz kuuluu artisteihin joiden livenä näkemisestä olen aina haaveillut. En ole silti juurikaan katsonut Lennyn liveklippejä, joten en tiedä mitä keikalta odottaa. Paitsi tietysti niitä omia lempparibiisejä livenä.
Lennyn musiikissa tuorein tuotanto ei ole se mikä muhun kolahtaa, vaan mun suosikki on 90-luvun hippi/Are you gonna go my way Lenny.
90-luvun Lenny samettihaalareissa ja pitkissä rastoissa oli mulle cooliuden ja oman tien kulkemisen ilmentymä. Lenny oli aidosti rock, ja hän toi musiikkiin takaisin fiiliksen joka siitä oli puuttunut. Sain jossain vaiheessa käsityksen, että Lenny soittaa levyilleen kaikki instrumentit itse (!).
Vaikka Lennyn heilasteluista Lisa Bonetin ja Vanessa Paradisin kanssa oli aikoinaan otsikoissa, on hän mielestäni onnistunut säilyttämään ympärillään hieman mysteeriä. Hän antaa itsestään juuri sen verran kun haluaa, ei milliäkään enempää.
Mysteerimiehen keikka on myös niin lähellä, että mielestäni voi jo alkaa fiilistellä soittolistan parissa. Tässä omat valintani Lennyn tuotannosta.
https://open.spotify.com/user/marikamakinen/playlist/6lSYUR9NJXp0Azrlc8Q2yj?si=NSPLl0VtQ1GXHIEtpCxU8g