Muovit meressä

IMG_1908.PNG

Ennen suppailuharrastuksen aloittamista, vesi oli mulle vieras elementti. Siinä määrin, että en sen kummemmin ajatellut vesistöjen kuntoa, tai miten meidän meret voivat. Toki silloinkin halusin että luontomme voisi hyvin. Mutta en vaan ajatellut.

Nykyisin asia on saanut ihan merkityksen, ja ehkä siksikin siihen liittyviin asioihin kiinnittää enemmän huomiota. Kuvat muoviroskalautoista merissä ovat sydäntä särkevää katsottavaa. Twitterissä silmääni osui Meeri Koutaniemen jakama uutinen, jossa kerrottiin että on jälleen löydetty uusi muoviroskalautta, kolme kertaa Suomen kokoinen pinta-alaltaan. Jos mitään ei tehdä, vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kaloja.

Näitä uutisia lukiessaan tuntee olonsa voimattomaksi. Tulee tunne, että mitä se auttaa että mä luovun mikromuovikuorintarakeista ja muovikasseista, kun me hukutaan tähän roinaan. Mutta, loppujen lopuksi, me jokainen ollaan juuri niitä joiden tekemisillä ja valinnoilla on väliä. Sinä ja minä.

En epäile hetkeäkään etteikö ihmiset jotka ovat kehittäneet tekniikan jolla voi lentää kuuhun, pystyisivät myös korjaamaan tätä tilannetta. Se vaan vaatii paljon tekoja, asenteiden muutosta ja tietoisuuden lisäämistä.

En ole mikään asiantuntija aiheessa, mutta yritän parhaani mukaan saada asiasta lisää tietoa ja vähentää muovin kulutusta arjessa. Mikä ei muuten olekaan aina ihan niin yksinkertaista.

Tässä jutussa on mun mielestä helppoja ja järkeviä tapoja joilla voit ryhtyä toimeen. Juttuun on myös koottu perusteellinen tietopaketti vallitsevasta tilanteesta. http://www.lily.fi/blogit/eco-log/asiaa-muovista-miksi-jokaisen-kannattaa-vahentaa-muovin-kulutusta

Seuraavaksi pistän pillit pannaan ja osallistun #stopsucking haasteeseen.

Muoti Trendit