Nämä kosmetiikkatuotteet pakkaan reissuun mukaan

Olemme jo useampana kesänä reissanneet autolla ja asuntovaunulla. Tänä kesänä lähdemme luultavasti muutamalle roadtripille, ilman asuntovaunua. Suurin haaste reissuilla on se, että mukana on kaikki tarvittava, koska esimerkiksi käyttämääni kosmetiikkaa ei ihan joka paikasta sitten löydykään matkan varrelta. Enkä halua tehdä kompromissejä. Voisin tietenkin olla koko reissun au naturel, mutta haluan reissussakin toteuttaa muutamia kauneusrutiinejani, ja tuntea oloni edustavaksi, ainakin osan ajasta.

Pyrin kuitenkin valitsemaan tuotteet niin, että ne olisivat monikäyttöisiä, ja niitä best of the best, joiden tiedän hoitavan hommansa.

Teen aina perusteellisen listan, jonka mukaan pakkaan kosmetiikkalaukkuni.

  • kookosöljy, meikin puhdistukseen.
  • misellivesi, tykkään siitä tunteesta kun tiedän että olen saanut kasvoilta varmasti kaiken lian ja meikin pyyhittyä pois. Mossan misellivesi on ollut matkassa mukana jo useampana kesänä.
  • suihkugeeli tai palasaippua.
  • käsidesi.
  • silmänymärysseerumi, Pure = Beautyn roll-on seerumi on ehdoton.
  • kasvovoide, Dr. Hauschkan kevyt ruusuvoide on kesällä sopivan kevyt, mutta kosteuttava.
  • aloeverageeli, Santaverden aloeverageeli on aina matkassa mukana.
  • shampoo, Evolven Monoi-shampoo on luottotuotteeni myös reissussa.
  • hiuksiin jätettävä hoitoaine, Hairlustin Split Fix on ehdoton. Tämä myös virkistää kiharat pesupäivien välissä.
  • kiharageeli, Hairlustin Curlcrush voide tukee kiharoiden kehittymistä.
  • meikkivoide, Laveran tuttu meikkivoide kulkee aina mukana.
  • kulmageeli, Laveran klassikkotuote tämäkin.
  • ripsiväri, vedenkestävä, ehdottomasti. Vaatii hieman enemmän puhdistusta, mutta ei varise päivän aikana. Oma suosikkini on Ere Perez.
  • kaksi huulipunaa, pinkki ja persikka. Näitä voi käyttää myös poskipunana.
  • ripsien taivuttimet
  • ruskea ja musta rajauskynä. Näillä voi tehdä ihmeitä.
  • muutama luomiväri, katson tämän aina fiiliksen mukaan.
  • aurinkopuuteri, Laveran tai Zuiin. Riippuen ihon sävystä, Zuiin aurinkopuuterit ovat hieman syvemmän sävyisiä.
  • siveltimet, Ecotoolsin siveltimet kestävät vuodesta toiseen, ovat cruelty-free, ja ekologisesti valmistettuja.
  • muutama huulirasva, jos toinen häviää, on vielä toinen. Hurrawin huulirasvat ovat pelastukseni.
  • kuorintavoide. Olen huomannut että tätä tuotetta kaipaa todella paljon, jos sitä ei ole mukana. Toki jos mukana on kahvia tai sokeria, niistä saa suihkugeelin kera improvisoitua kuorintavoiteen.
  • hiusharja ja kampa.
  • hiuspinnejä ja klipsejä, näillä pelastaa monta hiuskriisiä.
  • huivi, jolla voi suojata hiuksia auringolta, ja myöskin pelastaa huonon hiuspäivän.
  • tietenkin hammastahna, harja ja lankaimet.
  • päänsärkylääkkeet, kyypakkaukset.
  • laastarit.
  • vitamiinit.

Nyt tuli jo tunne, että unohtuikohan jotain…

Kauneus Iho Meikki