Pääasioiden äärellä

Kun tulee kyse hiuksista, olen aina etsimässä uusia tuotteita ja keinoja vahvistaa hiuksiani ja tukea niiden kasvua ja hyväkuntoisuutta.

Yksi rutiini, josta en ikinä luopuisi, on öljynaamiot ennen ja saunan aikana. Olen käyttänyt pitkään pelkkää kookosöljyä, mutta päätin yhdistää oliivi- ja kookosöljyä keskenään, ajatuksella more is more.

Kookosöljyn ja oliiviöljyn seoksesta tuli notkeampi ja helpommin levitettävä naamio. Ja hiukset tykkäävät siitä todella. Ne ovat pehmeämmät ja kiiltävämmät. Joten joskus more is more.

Näin myös vinkin, että hunaja voi lämmön avulla kirkastaa hiuksia, joten viimeisimpään naamioon päätin lisätä kunnon lorauksen hunajaa. Varoitus: tästä tulee todella tahmea ja vaikeasti levitettävä seos. Tahmaisuuden kannattaa kuitenkin kestää, koska hiukset tykkäävät, ja mielestäni olivat kirkkaimmat ja kiiltävämmät.

Otin vihdoin myös kaapissa vuoroaan odotelleet Maria Nilan vegaaniset Head & Hair Heal-shampoon ja hoitoaineen käyttöön, ja ne tuntuvat sopivan hiuksilleni täydellisesti. Niiden sanotaan rauhoittavan päänahkaa ja stimuloivan hiusten kasvua. Oma päänahkani ei ole helposti ärtyvä, joten en osaa sanoa rauhoittavasta vaikutuksesta. Uskon kuitenkin, että hyvinvoiva päänahka on kaiken alku.

Tässä vielä naamion ohje:

– kunnon loraus oliiviöljyä

– kunnon ruokalusikallinen kookosöljyä

– iso loraus hunajaa (jos haluat kokeilla kirkastusta)

Sekoita. Levitä hiuksiin ja hiero kunnolla myös päänahka samalla. Suojaa hiukset vaikka vanhalla t-paidalla tai pyyhkeellä. Lämpö tehostaa vaikutusta, teen tämän usein ennen saunaa ja annan siellä vaikuttaa puolisen tuntia. Pese hiukset normaalisti.

Kauneus Hiukset