Greatest night in pop

Katsoin juuri ilmestyneen Netflixin dokkarin Greatest night in pop. Se kertoo 80-luvun megahitin We are the worldin synnystä. Biisi on hyväntekeväisyysjulkaisu, jolla pyrittiin auttamaan Etiopian nälänhädästä kärsiviä. Kasarin lapselle Live Aid -konsertit ja nälkäpäiväkeräykset olivat asioita joilla rakennettiin ymmärrystä siitä, että maailmassa on epäkohtia ja huono-osaisuutta, ja ihmisiä pitää auttaa.

We are the world on biisi, josta tulee heti lapsuus mieleen, todellinen mahtipontinen 80-luvun tunnussävel. Artisteina biisissä on mukana aikansa suurimpia tähtiä kuten Ray Charles, Stevie Wonder, Lionel Richie, Tina Turner, Michael Jackson, Bruce Springsteen,  Diana Ross, sekä kymmeniä muita lahjakkaita huippumuusikoita.

Yksi dokumentin kiehtovimmista puolista onkin katsoa miten nämä superlahjakkuudet työskentelevät yhdessä kovien paineiden alla. Biisi piti saada dokumentin nimen mukaisesti valmiiksi yhden yön aikana, vieläpä Music Awards -palkintogaalan jälkeen. Lionel Richie juontaa katsojat koko tapahtuman läpi, ja kertoo muistojaan illasta. Työskentelyä seuratessa ei voi olla tempautumatta mukaan jännitykseen, sekä ihastella miten ammattilaiset onnistuvat luovimaan hankalatkin tilanteet onnistuneesti maaliin. Quincy Jones, aikansa huipputuottaja pitää koko pakettia kasassa, ja heittää tärkeän moton heti biisin levytksen alussa ilmoille ”check your ego at the door”.

Itse biisi kuvastaa 80-luvun henkeä: auttamisenhalua, hyväntahtoisuutta sekä uskoa ja toivoa paremman maailman puolesta, sitä kun halutaan tehdessä yhdessä jotakin tärkeää toisten auttamiseksi. Nykypäivänä on vaikea kuvitella vastaavaa. Musiikista puuttuvat vastaavanlaiset karismaattiset lahjakkuudet sekä todelliset persoonallisuudet, jotka kantaisivat biisiä kuten We are the workdin tähdet.

Dokkarin lopussa näytetään Live aid -konserttitaltioinnista pätkää jossa yleisö laulaa We are the worldia artistien mukana. Hetki koskettaa vilpittömyydellään. Siinä kuvastuu aito hyväntahtoisuus. Yleisö on mukana, läsnä ja kukaan ei kuvaa itseään. Kaikki laulavat ja toivovat parempaa huomista maailmalle. Enkä voi olla miettimättä olisiko siinä vastausta tämän hetken ongelmiin. Uskallettaisiin olla toiveikkaita kaikesta huolimatta, yritettäisiin tehdä maailmasta parempi paikka, ja etenkin oltaisi enemmän läsnä ja unohdettaisi ne ”älylaitteet”, jotka tekevät meistä ihan älyttömiä. Koska we are the world edelleen.

Ps. Dokkari on kiinnostava läpileikkaus yhdestä pop-kulttuurin  merkkihetkestä, joka kannattaa katsoa vaikka maailman parantaminen ei kiinnostaisikaan.

Pps. En muistanutkaan miten komea ääni Bruce Springsteenillä on!

Kulttuuri Musiikki

Kauneudenhoidon ryhtiliike

Alkuvuosi on tunnettu erilaisista haasteista ja ryhtiliikkeistä, on tipatonta tammikuuta, vegaanihaastetta, ja tämä kuuluisa joukkorynnäkkö kuntosaleille. Olen itse enemmänkin sellaisen ympärivuotisen tasapainon kannalla, vaikkakin suosittelen vegaanihaastetta jokaiselle. On hyvä olla utelias ja haastaa omia uskomuksia.

Uuden vuoden alussa tulee kuitenkin varmaan sisäisenä tarpeena halu päivittää ja uudistaa jotakin. Itse tykkään käydä läpi vaatekaappini, sekä meikki- ja kosmetiikkavalikoimani. Tästä innostuin listaamaan asioita joista tämä kauneudenhoidon ryhtiliike koostuu.

Minkälainen voisi olla uuden vuoden kauneudenhoidon ryhtiliike?

Ole tarkka

Käy läpi kaikki tuotteesi. Tarkista parasta ennen päivämäärä, sekä tsekkaa tuotteen koostumus. Esimerkiksi kuivuneet rajaustussit ja ripsivärit on syytä poistaa meikkipussista. Jos huomaat että kaapissa on tuotteita joita et halua käyttää, anna ne eteenpäin jos tuote on sellainen että sitä voi joku toinen käyttää hygienisesti. Loput tuotteet voit poistaa käytöstä näiden kierrätysohjeiden mukaisesti.

Hanki uutta harkiten

Kun olet saanut meikkipussin ja hyllyt järjestykseen, kunnioita sitä. Ajattele kaappejasi kunniapaikkana jonne kelpuutat vain parasta. On ihan turha hankkia hyllykaupalla kosmetiikkaa, joka ehtii mennä pahimmassa tapauksessa vanhaksi tai jää kokonaan käyttämättä.

Arvioi ja uudista

Käy läpi ihonhoitorutiinisi. Onko se toimiva, onko tuotteiden tarkoitus ja ainesosat edelleen ihosi tarpeisiin sopivat, vai kaipaisiko se ehkä enemmän kosteutusta, heleyttä, tasapainoa tai vaikkapa napakkuutta.

Tsekkaa myös meikkirutiinisi. Voisiko niitä päivittää, toimivatko kaikki tutut sävyt ja tekniikat edelleen? Oma uusi lempparimeikkityyli on mätsätä luomiväri paidan tai esim. kaulahuivin kanssa samaan sävyyn.

Voitko luvata?

Onko kauneuden hoidossa mitään mitä voisit parantaa, luvata tehdä toisin? Esimerkiksi päättää ettet enää nuku meikit naamassa, ja etsiä sellaisen putsarin jonka avulla kasvojen puhdistaminen on helppoa väsyneenäkin. Tai vaikka käyttää säännöllisesti aurinkovoidetta tai olla lempeämpi iholle ja jättää liian kuorivat tuotteet vähemmälle?

Kauneus Iho Meikki