Tammikuussa ilahduttaa…

Minulla oli jo luonnosteltuna sellainen ”eniten tällä hetkellä ärsyttää/haastaa” postaus, mutta päätin siirtää sen roskakoriin. Meitä kaikkia välillä harmittaa tai ärsyttää joku asia, eikä kaikki aina mene kuten haluaisi. Niihin tunteisiin ei silti kannata mielestäni takertua liikaa, sillä hetkellä voi tuntea ne harmituksen tunteet, mutta kannattaa opetella laskemaan niistä irti. En halua hautoa asioita, ja esimerkiksi asiasta kirjoittaminen johtaisi siihen, että tunnen asiaa yhä uudelleen, ja tartutan sitä myös muihin. Luulen, että olemme kaikki samaa mieltä, että maailmassa on tällä hetkellä negatiivisuutta jo ihan tarpeeksi.

Siksi päätin aloittaa uuden kuukausittaisen juttusarjan, jossa listaan jokaiselta kuukaudelta pieniä hyviä asioita, jotka saavat arjen keskellä kuiskaamaan itsekseen, että ai miten mukavaa.

Valaistuvat iltapäivät. Se hetki kun lähdet töistä ja tajuat ettei enää olekaan pimeää on joka vuosi yhtä riemukas. Menemme taas kevättä kohti, ja nyt kun on pakkaspäiviä, saa usein myös nauttia aivan mielettömän kauniista vaaleanpunaisen sävyistä auringon laskiessa kotimatkalla.

Vegaaniset runebergin tortut. Rostenilta on tullut vegaaniset runebergin tortut. Rakastan tätä hieman erikoista leivosta, ja herkuttelen sillä (ehkä hieman liikaakin) aina alkuvuodesta.

Hyvät kirjat. Luen tällä hetkellä verkkaiseen tahtiin useampaa elämäkertaa: Pamela Andersonia, Matthew Perryä ja Linda Lampeniusta. Hyvä kirja, jotakin hyvää syötävää ja muki teetä on mahdottoman ihana yhdistelmä.

Kasvispelti. Vegaanisuus on vaikuttanut ruuanlaittooni todella paljon, ja minusta on tullut entistäkin kokeilevampi kokki. Tällä hetkellä tykkään tehdä nachopellin tyyppistä kasvispeltiä johon tulee perunaa, bataattia, porkkanaa, jalapenoja, pähkinöitä, maissia ja vegaanista juustoa. Öljyän ja maustan kasvisviipaleet ja laitan ne uuniin paahtumaan, loppuvaiheessa heitän päällä pähkinät, jalapenot ja raasteen, ja annan vielä olla uunissa kunnes raaste sulaa ja ruskistuu hieman. Edullista ja hyvää, ja koko pelti menee meillä aina kerralla.

Tanssiminen ja kotijumppa. Uskon että liikunta on tärkeä saada osaksi jokaista päivää. Ja nyt en puhu mistään hampaat irvessä himokuntoilusta, vaan ihan sellaisesta tavallisesta liikkumisesta: kävelystä, lihaskuntoliikkeistä, venyttelystä. Kun pyrkii venyttelemään, avaamaan kehoaan ja pitämään sen liikkeessä, oleminen on vaan mukavampaa. Tykkään itse tanssia (siis en todellakaan osaa mitään hienoja muuveja) ja tehdä esimerkiksi erilaisia venytyksiä ja Pvolven tai Tracy Andersonin treenejä Youtubesta.

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Jennifer Anistonin Lolavie-hiustuotteet

Jennifer Aniston on aina ollut, ja tulee aina olemaan hiusidolini. Olen kiikuttanut kampaajilleni kymmeniä erilaisia kuvia Jenniferistä, ja ottanut jopa kerran suoristuspermanentin saadakseni hiukseni muotoutumaan paremmin kuuluisaan Rachel-kampaukseen. Me kaikki tiedämme mistä tyylistä on puhe, kun mainitaan Rachel-kampaus. Frendeissä 90-luvulla Jenniferille hänen kampaajaystävänsä Chris McMillanin luoma hiustyyli, kuohkea kerrostettu polkka jaksaa viehättää vuosikymmenestä toiseen.

Kampauksen jälkeen kaikki Jenniferin hiuksiin liittyvä on ollut uutisoinnin arvoista. Onkin luontevaa, että Jennifer on lanseerannut oman hiustuotesarjansa, Lolavien.

Lolavien tuotteet perustuvat puhtaisiin raaka-aineisiin, tehokkuuteen, toimivuuteen, ne ovat vegaanisia ja niitä ei ole missään vaiheessa testattu eläimillä. Tuotteet ovat pakattu minimalistisen tyylikkäästi. Lolavie vaikutti täydelliseltä, ja tietenkin halusin heti tietää minkälaisia hiusidolini tuotteet ovat, mutta niitä ei saa tilattua Eurooppaan!

Olen kärsivällisesti odottanut Lolavien rantautumista Suomeen, mutta kun koitti tilaisuus että sain hankittua Lolavieta tuttavani kautta hänen matkustaessaan USA:aan, en voinut olla tarttumatta siihen.

Lolavien tuotevalikoima on selkeä, siinä on perustuotteita, ja esimmäinen lanseerattu tuote taisi olla Glossing Detangler, eli kiiltoa antava selvitystuote. Päätin valita sen, ja toinen tuote jonka valitsin oli Perfecting Leave-In -hiuksiin jätettävä hoitoaine.

Kun sain oman Lolavie-pakettini olin kuin lapsi jouluaattona!

Ovatko tuotteet sitten niin hyviä ja odottamisen arvoisia? Lyhyesti, ovat!

Glossing detangler  on kevyt, hoitava, ja yksi pumppaus kosteisiin hiuksiin riittää pitkälle luonnonkiharalleni pesun jälkeen. Hiukset ovat pehmeät, kiiltävämmät ja eivät pörröönny niin helposti.

Perfecting Leave-In on hiuksiin jätettävien hoitoaineiden parhaimmistoa. Se ei tahmaa eikä latista hiuksia, vaan antaa niille lisäkosteutta, siloittaa ja auttaa kiharaa muodostumaan kauniisti. Käytän tätä  eniten hiusten latvoihin pesun jälkeen, mutta tykkään myös laittaa sen koko hiuksien pituudelta kun teen sileää nutturakampausta. Tällä on myös helppo siloittaa latvoja tai virkistää kiharaa pesukertojen välillä.

Kumpikin tuote on riittoisa ja tehokas, ja niissä on mieto, hyvä tuoksu. Pakkaukset ovat käytössä todella näppärät, ja kumpikin tuote oli kesällä reissussakin mukana.

Nyt kun tuotteet alkavat olla puolessa välillä, olen alkanut käyttää niitä hieman säästeliäämmin, ja odotan kovasti, että saisimme Lolavietä Suomeenkin. En malta odottaa että pääsisin kokeilemaan tuotesarjan hiusöljyä, se vaikuttaa ihanalta.

Kauneus Hiukset