Hiustuotteet jotka toimivat

Maailma on täynnä tuotteita ja hiusravinteita joiden luvataan tekevään vaikka mitä. Oma asenteeni on, että mitä suurempi lupaus, sitä skeptisemmin suhtaudun tuotteeseen.

Hiusten hyvinvointiin ja kuntoon vaikuttavat ulkoiset ja sisäiset tekijät, ja esimerkiksi huonokuntoisiin latvoihin ei auta juuri mikään muu kun leikkaaminen. Niitä voi siloittaa ja hoitaa öljyllä tai muilla tuotteilla.

Ruokavalio ja järkevät elämäntavat ovat hiusten hoidon kulmakivi. Riittävä proteiinin saanti, tasapainoinen ruokavalio, lepo ja liikunta. Kuulostaa tylsältä mutta toimii.

Ulkoisesti hiuksia kannattaa hoitaa hellällä otteelta. Välttää lämpökäsittelyjä ja mekaanista kulumaa. Hieroa ja kosteuttaa päänahkaa, sekä harjata lempeästi.

Onko sitten väliä millä hiuksia hoitaa? Ja on tietenkin. Kannattaa käyttää aikaa siihen, että etsii itselle toimivat hiustuotteet. Hiusten tarpeet vaihtelevat elämäntilanteen ja jopa vuoden ajan mukaan.

Tällä hetkellä haluan tukea hiusten kasvua ja hoitaa erityisesti päänahkaa. Sen vuoksi käytän kuurina kofeiinisuihketta joka kosteuttaa päänahkaa ja vilkastuttaa päänahan verenkiertoa. Puhdas+ kofeiinisuihke on helppokäyttöinen, ja se toimii myös tyvikohottajana. Se tuo pitoa ja karheutta hiukseen, mikä on kiva lisä. Suihkutan tätä hiusrajaan ja hieron sen hiuspohjaan kevyesti.

Toinen suosikkini on Santen kiiltoa antava 1-minute hairmask -hiusnaamio. Tykkään hoitaa hiuksia naamioilla, mutta viidentoista minuutin vaikutusaika koettelee kärsivällisyyttäni. Tämä minuutissa kiiltoa antava ja hoitava maski onkin aivan täydellinen! Käytän tätä kerran viikossa, ja tehon huomaa hiuksissa joissa on aina upea kiilto hoidon jälkeen.

Vuoden 2026 trendijuttu on analogisuus


Tai sitten kyse on vain somekuplani luomasta harhasta…

Olen nähnyt todella paljon postauksia ja kaikenlaista sisältöä siitä, miten tämä 2026 vuosi on se, jolloin ihmiset viettävät vähemmän aikaa digitaalisten palveluiden parissa, ja palaavat ns. analogisuuteen. Ehkä se on kaipuuta merkityksellisten asioiden ja käsillä tekemisen pariin.

En ihmettele tätä vastaliikettä kun miettii miten esimerkiksi somepalvelut ovat täynnä AI:n luomaa sisältöä, ja lähes kaikki on nykyään digitaalisena. Jatkuva ärsykkeiden tulva, epäaitous ja algoritmit alkavat kuormittaa mieltä.

Mitä analogisuuden trendaaminen tarkoittaa? Ja siis mitä ihanaa se voikaan olla? Satun olemaan niitä ihmisiä, jotka rakastaa lukea paperikirjoja, iloitsevat postikorteista ja ostavat edelleen aikakausilehtiä paperisena.

Analogisuus voi olla jotakin käsin kosketeltavaa, itsetehtyä, persoonallista, tietoista hidastamista, inhimillistä ja epätäydellistä, sekä tietenkin vähemmän aikaa päätelaitteilla.

Tapoja lisätä analogisuutta omaan arkeen on monia:

  • Paperikalenterin ja muistikirjan käyttö
  • Päiväkirjan kirjoittaminen
  • Kirjeiden kirjoittaminen
  • Filmikuvaus ja polaroidit
  • Junk journaling
  • Käsityöt, puutyöt, keramiikka
  • Rutiinit ilman näyttöä (aamukävely, kirjoitushetki)
  • Musiikin kuuntelu cd:ltä, vinyyliltä tai kasetilta, tai langallisilla kuulokkeilla.

Itselleni nämä ovat kaikki mieluisia juttuja, joilla tuo iloa ja merkityksellisyyttä arkeen. Suosittelen kokeilemaan.

Yksi lempijuttuni on käydä vaihtareissa etsimässä suosikkimusiikkiani vinyylilevyinä. Se rauhoittaa mieltä, mutta tuntuu samalla jännittävältä kuin aarteen etsintä. Rakastan myös muistikirjoihin kirjoittelua ja junk journalingia.

Myönnän kyllä, että nautin myös elämästä diginä. Some on edelleen parhaimmillaan inspiroiva paikka, enkä näe että itse luopuisin sen käytöstä täysin.

Hyvinvointi Trendit