Loma on jälleen kerran osoittanut sen, miten tuskallisen vaikeaa on oppia hetkessä elämisen taito.

Haluaisin oppia koiriltani paljon, mutta ennen kaikkea sen hetkessä elämisen kyvyn. Miten onkaan mahtavaa vain olla hetkessä, ja ottaa siitä kaikki irti.

Sanotaan, ettei voi olla täysin onnellinen, ennen kun oppii olemaan hetkessä. Olla murehtimatta tulevaisuudesta, tai märähtimättä menneitä. Kumpaakaan kun ei voi muuttaa. Tulevasta et voi tietää.

Voit elää päässäsi tulevia tilanteita, mutta silloin kärsit asioista ennen kun ne ovat edes tapahtuneet. Menneitä miettimällä käyt asiat läpi yhä uudelleen.

Lomalla päässäni raksutti laskuri, enää kaksi viikkoa, enää viikko, enää päivä. Kohta se taas alkaa. Olen pysähtynyt ja sanonut itselleni, että nyt on tämä hetki. Sama tunne on kesän kanssa. Kaupassa huomaa koulureppujen korvanneen vesilelut. Somessa alkaa näkyä mietteitä syksystä. Sähköpostiin kilahtelee syysmuodin tarjouksia. On niin vaikea elää hetkessä.

Halaan koiraani, nuuhkaisen turkkia. Me ollaan nyt tässä. Tämä hetki. Ja se on parasta mitä voin kuvitella. Enkä edes halua ajatella mitään muuta.