Pyöräillessäni eräänä iltapäivänä kotiin töistä, mietin jaksamista arjessa. (Pyöräily, kävely ja juoksu ovat muuten mahtavia ”ajatuslajeja”, joiden äärellä tulee loistavia oivalluksia.)

Mietin, miten voi tuntea totaalista kyllästymisen ja väsymisen tunnetta, vaikka on ihan terve, suht hyvin levännyt ja tyytyväinen.

Lomasta ei ole todella ole kauaa. Silti ottaisin uuden loman hihkuen vastaan.

Siinä polkiessa oivalsin, että väsyminen ei tule aina liiasta tekemisestä ja ylikuormittumisesta. Se voi tulla myös siitä, että tekemisestä puuttuu onnistumisen ja ilon tunteet.  Jos työ jonka teet tuntuu olevan turhaa, on hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa se alkaa uuvuttaa. Jos ponnistus ei tuota positiivista vastakaikua, kuinka kauan  jaksaa ponnistella? Jokainen tarvitsee onnistumisen tunteita, ja positiivista palautetta. Ne ovat tekemisen suola. Epäonnistumisista opitaan, onnistumisesta saadaan virtaa jatkaa.

Toinen tärkeä juttu on positiiviset haasteet. Kun asia jota kohti pyrkii on mielekäs ja innostava, tekeminen sujuu kun itsestään. Ja no toisinpäin, se nyt vaan on puurtamista, jonka tekee koska ”on pakko”.

Uskon, että jokainen meistä tarvitsee jotakin mitä kohti pyrkiä, harrastuksessa, työssä, ylipäätään elämässä. Jotakin mikä tekee elämästä merkityksellistä.

Jos merkityksellisyys puuttuu, on tekeminen turhaa. Jos tuntuu, että oma juttu on hukassa tai hakusessa, vaistot kyllä ohjaavat sitä kohti. Asiat jotka saavat sydämen sykähtelemään innostuksesta, tai vaikka suun pielet kaartumaan ylöspäin ovat ehdottomasti niitä ”tee tätä enemmän” listan tavaraa, ja ne asiat jotka saavat miettimään että ”tässäkin vierähti taas hetki, jota en saa koskaan takaisin” ovat ehdottomasti sitä jätä tämä taaksesi listan tavaraa.