Helppo ja herkullinen

Mitä ruokaa tänään tekisi? Varmaan ihan yhtä kysytty kysymys kuin mikä on elämän tarkoitus (varmaan useamminkin…). Elämän tarkoitus ei ainakaan ole tuskailla marketeissa että mitä tänään syödään. Siksi kaikki helpot, selkeät ja hyvät ruokareseptit ovat mieleeni.

Olin täysin unohtanut miten ihana yhdistelmä on päärynä ja vuohenjuusto. Tässä salaatissa on täydellinen makujen harmonia. Ohje kahdelle

1 ruukku rucolaa (tuplaa määrä jos kaipaat enemmän vihreää)

2 päärynää

1 pussi pecanpähkinöitä

1 paketti vuohenjuustoa

Huuhtele rucola, viipaloi päärynät, yksi per lautanen. Paista vuohenjuusto kullanruskeaksi. Paahda pähkinät. Kasaa kummallekin sopiva annos ja pirskottele päälle balsamicosalaatinkastiketta.

Koti Ruoka ja juoma

Luksusta aurinkoon

Ruskettunut iho on vaan kaunis omiin silmiini. Se kuuluu kesääni ja on aina suosikki lookkini.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en silti halua altistaa ihoani auringolle, vanheneminen ja ihovaurioiden riskit eivät vaan houkuttele. Värini on tullut purkista jo vuosia, ja olen todella utelias kokeilemaan uusia tuotteita.

Itseruskettavien rinnalla, ihon hoitoon kuuluu aina aurinkosuoja, sekä voiteina että vaatteilla ja hatuilla.

Kesäloman kunniaksi hemmottelin itseni Madaran luonnonkosmetiikka itseruskettavalla, sekä ihanalla BB-hohtovoiteella jossa on myös aurinkosuoja mukana. Ihastuin tyylikkäisiin pakkauksiin, jotka sopivat kesään täydellisesti.

Itseruskettava Fake it-voide on ihana. Tuotteessa on mieto tuoksu, ja se on helppo levittää. Iholle jäävä sävy on luonnollinen ja kaunis. Olisin mielelläni ottanut tummemmankin sävyn, mutta Sokoksessa oli vain vaaleaa jäljellä.

Pakkauksessa lukee että pese kädet käytön jälkeen, mutta suosittelisin silti käyttämään hanskoja. Alkukesästä pitkästä aikaa levitin yhden itseruskettavanvoiteen ilman hanskoja, ja kädet olivat kyllä karmean näköiset pitkän aikaa.

En ole aikaisemmin käyttänyt vartalolle tarkoitettuja BB-voiteita, mutta koska tässä oli myös aurinkosuoja (SPF15) mukana, ajattelin että saan kaksin verroin hyvää. Voide heleyttää ihoa ja saa sen hehkumaan kauniisti. Tässä ei tarvitse pelätä mitään mautonta efektiä, vaan jälki on iholla hienostunut. Voiteessa on ihoa hoitavaa aloe veraa ja mineraalifilttereita, jotka suojaavat ihoa auringolta luonnollisesti. Tuote on myös luonnolle ystävällinen, se ei sisällä ainesosia jotka aiheuttaisivat harmia vesistölle iholta pois huuhtoutuessaan. Osa aurinkovoiteista nimittäin sisältää ainesosia jotka hajottavat korallia. Vesistöihin liukenee vuosittain 20 000 tonnia aurinkovoiteita, joten sillä mitä voiteita iholleen sivelee, on merkitystä myös ympäristön kannalta.

Madaran Bb-voiteen kanssa voi nauttia biitsipäivistä hyvällä omallatunnolla.

Kauneus Iho