Yhteiset harrastukset

Me ollaan oltu pitkään yhdessä. Kohta seitsemän vuotta naimisissa. Ollaan oltu aina enemmänkin sellaisia yksilöharrastajia, kummallakin on omat lajinsa ja juttunsa. Silti olen aina ihaillut pareja joilla on jokin kiva yhteinen harrastus.

Päätimmekin keksiä jotain mitä teemme yhdessä.

Kun toinen on kolmivuorotyössä, on haastavaa lähteä harrastamaan millekään kurssille tai tunneille, kun poissaoloja kertyy väkisinkin.

Mikä siis voisi olla kivaa ja rentoa yhdessätekemistä?

Tämä voi kuulostaa tylsältä jonkun korvaan, mutta päätimme aloittaa pitkät sunnuntailenkit yhdessä. On kiva kävellä ja jutella, ja samalla kunto nousee. Tämä ei myöskään ole sidottu aikaan eikä paikkaan vaan voimme mennä oman aikataulun mukaan.

Toinen uusi yhteinen juttumme on palapelien teko. Valitsemme aina vuorotellen palapelin jonka teemme. Voi kuulostaa tylsältä, mutta on äärettömän hauskaa tehdä yhdessä palapeliä ja jutella niitä näitä illalla.

Kaiken ei tarvitse aina olla niin erikoista ja haastavaa. Ja kun arki ja työ stressaa, on kiva palautua yhdessä jonkin rennon asian äärellä.

Ps. Näissäkin pääsee kyllä haastamaan itseään kun sovittelee temperamentit yhteen. Ihan vaikka siinä että aloitetaanko palapeli etsimällä ensin kaikki reunapalat, vai ei :D!

Suhteet Parisuhde

#ootd valkoinen t-paita

Valkoinen t-paita on klassikko. Mutta se ei todellakaan tarkoita että se olisi tylsä tai vanhanaikainen. Tämä vaatekappale on kulkenut läpi historian James Deaniniltä tähän päivään, ja säilyttänyt taikansa.

Siinä vaan on jotain erityistä. Valkoinen t-paita ja siniset farkut ovat yhdistelmä josta tulee saman tien rento ja raikas fiilis.

Jos pitäisi valita vaatekaappiin yksi yläosa jota käyttäisin koko loppuelämäni, se olisi tämä. T-paita.

Kunnolliset, istuvat valkoiset t-paidat ovat loistava pohja vaatekaapille. Yhdistät sen kynähameeseen ja jakkuun, farkkuihin ja nahkarotsiin tai vaikka bikinien alaosaan, yksi asia on varma, näytät coolilta. Ja nythän me ollaan niin onnekkaita että meillä on t-paitakelit jo huhtikuussa <3!

Muoti Päivän tyyli