Kesä on täällä

Kevään kynnyksellä ja kesän alussa alkaa aina ne menovinkit, suunnitelmien tekemiset ja erilaisten kesäaskareiden listaamiset. Osalle ne ovat tärkeä osa kesän tuloa, siitä nauttimista ja tavallaan jopa perinteitä. Suunnitelmallisuus on tietysti myös tärkeää, etenkin jos on paljon tekemistä ja toiveita kesälle ja lomalle. Joskus se kaikki vaan kuulostaa melko stressaavalta. Onko kesästä tullut yksi temppurata työvuoden keskelle?

Itse en tykkää suunnitella kesää tiukasti, ja minulle se on ajanjakso jolloin nautin hetkestä ja teen mitä huvittaa. Lomareissuistakin on usein puhuttu pitkään, mutta suunnitelmat konkretisoituvat viime hetkellä. Arki on usein kalenteroitua ja välillä kiireistä, en halua sitä lomalla.

Tuntuu myös välillä, että monesta tekemisestä on tullut somekeskeistä, tehdään ja kuvataan asioita some-estetiikka edellä. Pukeudutaan festareille niin, että se on trendikästä ja kuvaamisen arvoista. Ostetaan take-away kahvi jotta se näyttää hyvältä kuvissa. Listaa voisi jatkaa paljonkin, tiedätte kyllä. Ja tietenkin visuaalisena ihmisenä ymmärrän tämän, mutta henkilönä joka on elänyt aikaa ennen someakin, uskallan myös kyseenalaistaa sen.

On vaan niin paljon asioita jotka menevät ohi jos aina vaan suorittaa. Valokuvat ovat eri asia kun muistot, jotka tallennat mieleen. Tuoksut, maut, tunteet, biisit, niitä kuvat eivät kerro jälkeen päin.

Kun pysähtyy hetkeksi, voi tuntea auringon lämmön koko kehossa, miten lämpö sulattaa, rentouttaa ja pysäyttää.

Kun pysähtyy hetkiksi, lempijäätelöstään voi maistaa syvempiä makuja.

Kun pysähtyy hetkeksi, voi nauttia kesän väreistä, hajuista ja tuoksuista.

Kun pysähtyy hetkeksi, ja laittaa puhelimen taskuun ja somen kiinni, voi olla hetkessä kiinni.

Minulla ei ole tällekään kesälle tehtävälistaa, suunnitelmia tai aikataulua. Se ei silti tarkoita että olisin vapaa kaikkeen mitä muut ehdottavat, nimittäin nautin hetkestä ja teen mitä huvittaa.

Hyvinvointi Suosittelen

Heleä iho yksinkertaisella kauneusrutiinilla

Sain yllätyksekseni viestin ystävältäni, ja hän kertoi että oli kiinnittänyt huomiota siihen, että ihoni näyttää erityisen heleältä ja hyvinvoivalta. Ilahduin suuresti, ja tietysti tarkastelin heti ihoa iltarutiinin aikana. Se näyttää kyllä melko tasapainoiselta, eikä ole liian rasvainen eikä kuivu.

Uskon, että osittain se on luultavasti tuuria, osittain uskon sen johtuvan c-vitamiinilisästä jota nautin, sekä yksinkertaisesti ihonhoitorutiinista. Olen karsinut tuotearsenaalia, ja jättänyt esimerkiksi kuorinnat ja naamiot kokonaan pois. En sano ettenkö voisi niitä tehdä silloin tällöin, mutta nyt haluan vahvistaa ihoa ja sen luonnollista toimintaa.

Ihonhoitorutiiniini kuuluu muutamat hyvät tuotteet. Aamulla pesen kasvot vain kevyesti vedellä,”huuhtelen unihiekat silmistä”, illalla poistan meikit puhdistusöljyllä, ja pyyhin ja taputtelen kasvot kuumassa vedessä kostutetulla pyyhkeellä.

Tässä tuotteet joiden koen olevan iholleni erinomainen yhdistelmä. Kaikki tuotteet ovat tietenkin luonnonkosmetiikkaa, sekä vegaanisia.

ILTARUTIINI: Puhdistusöljy – Novexpert Cleasing Oil with 5 Omegas – Novexpertin puhdistusöljy on yksinkertainen, tehokas ja toimiva. Se poistaa myös vedenkestävän meikin ja huuhtoutuu helposti kasvoilta jättäen ihon pehmeäksi.

AAMU- JA ILTARUTIINI: Kasvovesi – Dr. Hauschka Facial Toner – Dr. Hauschkan kasvovesi on kätevässä suihkepullossa ja super riittoisa fiksun annostelunsa ansiosta. Se raikastaa kasvot, kosteuttaa ja valmistelee ihon seerumille tai öljylle. Ennen pyyhin kasvot aina kasvoveteen kosteutetulla vanulapulla, nyt suihkautan tuotetta suoraan kasvoille.

ILTARUTIINI: Kasvoöljy – Natuk Hydra Boost GLA-kasvoöljy – Natukin kasvoöljy on iltarutiinini puhdistuksen viimeistelevä tuote. Painelen sen kasvoveden päälle, sekä hieron hieman kasvojen ja kaulan lihaksia. Kasvoöljy rauhoittaa ja kosteuttaa, ja jättää ihon pehmeäksi ja kimmoisaksi.

AAMURUTIINI: Seerumi – Antipodes Maya Hyaluronic 72h Hydration Serum – Antipodesin uutuusseerumi lupaa paljon. Tehokosteuttaa jopa 72 tunnin ajan, tasapainottaa ihoa, häivyttää maksaläiskiä ja rauhoittaa ihoa. Seerumi on paksu, maitomainen, ja oma ihoni pitää siitä erityisen paljon. Rauhoittavat ja kosteuttavat ominaisuudet tekevät tästä täydellisen kesään. Laitan seerumin aina kasvoveden päälle, annan sen hetken imeytyä ennen päivävoidetta.

AAMURUTIINI: Kosteusvoide -Circulove DAY – Suojaava & tasoittava Mikrobioottinen Päivävoide SK20. Tästä sarjasta oikeastaan lähti se vähemmän on enemmän ajatteluni. Kotimainen Circulove suojaa ja rauhoittaa ihoa, ja tukee ihon omaa toiminta mikrobioottien avulla. Tässä päivävoiteessa on suojakertoimet mukana, mikä tekee siitä täydellisen tällaiselle aurinkovoiteen liian helposti unohtavalle henkilölle.

AAMU- JA ILTARUTIINI: Huuliöljy – NOBE Oat Wonder® Luminous Lip Oil. Huuliöljy on ollut tämän kevään oivallus. Olen ajatellut että ne ovat kuten huulikiillot, jättävät huulen pinnan kiiltäväksi. Olin väärässä. Huuliöljy pehmittää ja kosteuttaa huulia tehokkaasti, ja on moninkerroin tehokkaampi kun esimerkiksi huulirasva.

Kauneus Iho