Mitä vegaani syö: uutuuksia

Sanottakoon nyt heti alkuun, että nämä ovat uutuuksia itselleni, en siis tiedä vaikka joku olisi jo tovin ollut kaupassa. Itse olen bongannut nämä vasta viime aikoina ja innostunut kokeilemaan ja joihinkin ihastumaan. Pahoittelut epäesteettisistä kuvista, tämä taitaa olla sellaista arkirealismityyliä…

Floran Plant Butter-kasvivoi

Olen kaivannut lemppariani, paahtoleipää jossa on hieman voita ja kanelia päällä. Ostin kasvivoita toteuttaakseni mielitekoni viikonlopun aamupalalle. Toimii! Hyvänmakuinen, sulaa kauniisti, ja seuraavaksi tätä tulee varmasti kokeiltua uusien perunoiden kera.

Mö-valkosipulilevite

Käytän paljon hummusta, leivän päällä, ja ruokien lisukkeena. Flatbreadeihin kaipasin kuitenkin jotain vaihtelua, ja päädyin valitsemaan Mö:n valkosipulilevitteen. Purkissa lukee, että vaihtoehto tuotejuustolle, ja sitä se todellakin on. Hyvänmakuinen, levittyvä, ja aivan aidon tuorejuuston oloinen. Todella valkosipulinen. Uskoisin että loistava valinta piknikkoriin keksien päälliseksi, tietenkin niihin flatbreadeihin, ja vaikka nopea kastikkeen korvike pastalle.

Kolme kaverin jäätelöt

Kaksi asiaa joita ei meinaa löytyä vegaanisena versiona, joka miellyttäisi omaa makuaistia ovat suklaa ja jäätelö. Kaikessa on aina joku pieni sivumaku tai jotakin ettei se ihan ole sellainen mikä miellyttää. Kolme kaverin Vanilja & suklaavohveli jäätelöpuikko, ja Suolakinuski tuutti ovat täydellisiä. Liian hyviä. Luulenpa että nämä loppuvat kesällä jäätelöaltaista kesken.

Reissumies – Falafel

Olen todella iloinen tästä uutuusvälipalasta. Reissarin uusin makuvaihtoehto, leipä jossa on välissä falafeliä, coleslawia ja chilimajoneesia, on pelastanut muutamat lounastauot, kun eväitä ei ole ehtinyt tehdä. Maistuva ja tuhti leipä on ihan kelpo eväs.

Digin välipalat

Etenkin Licorice Almond Bar, eli lakritsi-mantelipatukka on todella hyvä. Melkein liian hyvä. Ostan näitä useamman aina kerrallaan laukkuun välipaloiksi. Maukas, tuhti välipala, joka maistuu herkulliselta. Menee myös jälkiruuan asemasta, makean nälkään.

Koti Ruoka ja juoma

Toukokuun luonnonkosmetiikan parhaimmat


Toukokuun luonnonkosmetiikka suosikkien valinta oli todella helppoa. Olen löytänyt muutamia tuotteita jotka ovat yksinkertaisesti mahtavia.

 

Dr. Hauschkan meikkistickit

Näistä uutuuksista kirjoitin jo oman postauksen. Harvoin tulee enää vastaan meikkituotetta, joka innostaisi ja ilahduttaisi näin kovasti. Näillä huulille sekä poskille tarkoitetuilla puikoilla meikkaaminen on kivaa, helppoa ja nopeaa. Puikko kulkee myös  taskussa mukana näppärän kokonsa puolesta, puikon koostumus on täydellinen!

Novexpert Cleansing oil with 5 omegas -meikinpoistoöljy

Olen todella tarkka kasvojen puhdistuksen suhteen, ja super kriittinen putsareista. En halua hangata silmämeikkejä pois, ja miettiä että lähti kasvot varmasti puhtaaksi. Novexpertin edullinen ja riittoisa puhdistusöljy sulattaa kaiken meikin pois. Samalla voi nauttia pienen kasvohieronnan kun pyörittelee öljyä kasvoilla. Huuhtoutuu helposti vedellä pois ja jättää ihon pehmeäksi ja puhtaaksi.

Antipodes Maya 72 h hyaluronic serum -kasvoseerumi

Kun tuntuu ettei mikään kosteutus riitä, kannataa kokeilla tätä Antipodesin superkosteuttavaa seerumia. Sen luvataan kosteuttavan ihoa jopa 72 tuntia. En tiedä siitä, mutta tästä maitomaisesta seerumista on tullut aamu- ja iltaihonhoitorutiinini päätähti. Imeytyy nopeasti, tasoittaa ja rauhoittaa ihoa, ja pitää sen kosteutettuna.

Kauneus Iho Meikki