Päivittäinen hyvinvointivartti
Uuden vuoden lähestyessä moni tekee inventaariota kuluneesta vuodesta. Näiden inventaarioiden summana syntyy usein halu pistää uusiksi asioita. Hyviä asioita. Liikkua enemmän, syödä paremmin, tehdä asioita terveellisemmin.
Taidamme monet olla hieman kärsimättömiä, haluta kaiken kerralla, ja näin uusista, paremmista elämäntavoista syntyy suuria vuoria. Liian kunnianhimoiset tavoitteet vievät motivaation ja uuvuttavat.
Mitäpä jos kokeilisit tällä kertaa sisällyttää jokaiseen päivään hyvinvointivartin, ja hakea hyvinvointia pienimmin askelin.
15 minuuttia on lyhyt aika. Aikaa on helppo pidentää halutessaan, mutta ainakin vartin jokainen voi päiväänsä sisällyttää edistämään omaa hyvinvointia.
Sitä voi ajatella päivittäisenä hyvinvoinnin ylläpitona. Vartti voi olla eri päivinä eri asioita, vaikkapa
- lukemista
- päiväkirjan tai jonkun muun tekstin kirjoittamista
- meditaatiota
- musiikin kuuntelua
- piirtämistä tai maalaamista
- pieni kävelylenkki luonnossa
- voimistelua tai venyttelyä
- puhelu ystävälle