Pehmeää koskettaa

Kosketus on itselleni tärkeä osa rakkautta ja välittämistä. Olen aina hellimässä, halailemassa ja silittämässä puolisoani ja koiraamme. Uskon, että kunnon halaus parantaa, lohduttaa ja elvyttää paremmin kun mitkään sanat. Kylki kyljessä pötköttely rauhoittaa mieltä.

Kosketusaisti jää vähemmälle huomiolle, maailmassa joka keskittyy niin kovasti visuaalisuuteen.

Milloin olet viimeksi keskittynyt siihen, miltä jokin koskettamasi asia tuntuu?

Puolisoni totesi silittäessään käsivarttani että miten ihoni onkin niin pehmeä ja sileä. En ollut ajatellut asiaa, mutta tajusin, että ihon hoitorutiinini vaikutustahan se kaikki on.

Olen kesästä asti taas aktiivisesti kuivaharjannut ihoa ennen suihkua, ja mikä tärkeintä, kosteutan ihon aina suihkun jälkeen. Ihoni ei ole koskaan kuivunut, tai ollut mitenkään hankala hoitaa. Enkä ole tarvinnut kosteusvoiteita. Aloitin kosteusvoiteiden käytön ensisijassa siksi, että blogiin testiin samaani after sun voide piti testata ja käyttää loppuun.

Aloin nauttia kosteustusrutiinistani, ja huomasin ettei se ole myöskään niin aikaavievää miltä se tuntui ajatuksena. After sun voide on jo käytetty, ja löysin uuden vartalovoiteen sen jälkeen. Estelle & Thildsin kosteuttavan Softening body lotion voiteen. Valitsin tämän kahden kriteerin ansiosta: halusin vaniljalta tuoksuvan voiteen, ja luonnonkosmetiikkaa. Käytössä myös pumppupullo on osoittautunut hyvin käteväksi. Voide tuoksuu tiikerijäätelöltä, eli miedon vaniljaiselta ja appelsiiniselta.

Mitä isommasta ihopinta-alasta on kyse, sitä ehdottomammin valitsen luonnonkosmetiikkaa. Kun kyseessä on koko vartalolle levitettävä voide, haluan olla varma etten levitä iholleni ylimääräisiä kemikaaleja.

Olen huomannut että paras hetki levittää kosteusvoide iholle on juuri suihkun jälkeen, kun iholla on vielä hieman kosteutta.

Muista olla ihollesi lempeä, ja anna tuntoaistillesi aikaa.

 

Kauneus Iho