Pienen kodin säilytysratkaisut

Tässä blogissa sisustaminen ei ole kovinkaan usein esillä. En koe sitä millään tavalla omaksi aihepiiriksi, vaikka siitä nautinkin.

Aiheesta on ihania ja upeita blogeja, eikä minulla ole aiheeseen mitään lisättävää, paitsi pienen kodin säilytysratkaisuvinkkejä. Kaksiomme on meille tavallaan riittävä, mutta säilytystila loppuu kesken, vaikka kuinka karsisi tavaroita. Se on aika ihmeellistä. Miten se voi aina loppua kesken?

Haluan että tavarat ovat järjestyksessä, paikoillaan ja mieluiten niin, että siivoaminen on mahdollisimman helppoa. Tavaroiden tulee kuitenkin olla myös käden ulottuvilla. Kosmetiikka jota käytän aamuin ja illoin, villasukat, käsipainot ja vaikka puhelimen laturit ovat tavaroita joita en halua lähteä kaivamaan kaapista joka kerta.

Kosmetiikka

Ihastuin tähän kaappiin niin palavasti. Tämä on kaunis ja käytännöllinen. Kaikki jatkuvassa käytössä olevat tuotteet ovat esillä, mutta järjestyksessä eivätkä pöydällä hujan hajan.

Treenivälineet

Käsipainot, jumppakuminauhat ja joogablokit. Jos ne laittaa kaappiin, on suuri mahdollisuus, että ne alkavat sinne unohtua. Tästä korista ne on helppo napata vaikka leffaa katsoessa käyttöön.

Laturit ja kuulokkeet

Miten ärsyttävää on etsiä laturia…meillä kaikki laturit ovat samassa laatikossa. Aina. Säästää aikaa ja hermoja.

Villasukat

Ennen meidän villasukat olivat lattioilla, tuoleilla ja ties missä. Nyt pukiessa aamulla voi heittää sukat koriin, ja kotiin tulessa napata sukat jalkaan. Ja sukat löytyvät varmasti samasta paikasta.

Jos et saa piiloon, laita esille

Eteisessä käytössä olevat takit ovat esillä, kitarat ja vahvistin ovat sulautettu osaksi sisustusta.

Koti Sisustus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.