Rakas blogipäiväkirja…osa 4

Vaikka onkin jo torstai, en malta olla kertomatta viime viikon kuulumisia.

Tiedättekö kun joskus tuntuu, että vaikka kuinka tekisit töitä unelmiesi eteen, mitään ei tapahdu. Ja sitten tapahtuu monta asiaa melkein samalla kertaa.

Osallistuin viime kuussa taidenäyttely kutsuun Instagramissa. Ajattelin, että mielenkiintoista kokeilla pääsenkö osaksi virtuaalista ryhmätaidenäyttelyä. Lähes heti sain viestiä, että työni halutaan mukaan näyttelyyn. Ja muutama päivä ennen näyttelyn alkua sain viesitn, että olen myös sijoittunut toiselle sijalle näyttelyn yhteydessä olleeseen kilpailuun! Sydämeni oli pakahtua ilosta.

Eikä siinä kaikki, olen tarjonnut töitäni kotimaiselle printtikaupalle, Julistamolle. Ja kuten kirjoitin aiemmin, tämän suhteen meinasi epätoivo iskeä, kun asia ei edennyt mitenkään. Kun sain viestiä heiltä, olin jo henkisesti varautunut ei kiitos -vastaukseen. Arvaatkaa miten ihanalta tuntui, kun näinkin oman julisteeni heidän valikoimissaan. Löydät sen täältä!

Tällaiset onnistumiset antavat uskoa omaan tekemiseen.

Viime viikolla päästiin vihdoin ystävän kanssa vihdoin tapasten äärelle töiden jälkeen. Kävimme vasta-avatussa viinibaarissa. Vegaanin näkökulmasta toivoisin menuihin selkeitä merkintöjä, ja muutaman annoksen jotka ovat puhtaasti vegaanisia. Ilman nyhtökauraa tai jotakin lihaa matkivia valmisteita. Some on täynnä mahtavia plant-based reseptejä, joten tässä voisi olla rohkea ja mielikuvituksellinen.

Näin myös ohimennen kadulla vanhan tutun, ja pelkästään hänen näkeminen vilaukselta sai hyvälle tuulelle.

Viikon ehdoton viihdevinkki oli Nobody wants this -sarja, josta some kohisee. Eikä syystä, sarja on ihana, lempeä ja tasapainoinen. Jotakin mitä sarjavalikoimasta on puuttunut vuosikymmenet.

Syksyn tylsyyden olen taltuttanut hankkimalla sadoittain (en edes liioittele) kukkasipuileita, jotka pääsen kohta istuttamaan, ja kevättä odottamaan.