Sama ja ihan eri

Hiusten sanotaan olevan kuollutta solukkoa, joiden pääasiallinen tarve on suojata päätä. Ne ovat kuitenkin niin paljon enemmän. Ne herättävät tunteita, tarpeita ja haaveita.

Itselläni on aina ollut hiusikonit joiden kutreista olen haaveillut, Cindy Crawford ja Jennifer Aniston. Olen tavoitellut kummankin tyyliä sinnikkäästi. Kiroten aina omaa kiharaani.

Välillä tuntuu että hiustyylini on ollut aina sama. Huvikseni selailin kuvia ja mietin hiustyylejäni vuosien varrelta ja tajusin että se on ollut hyvinkin vaihteleva. Teininä mulla oli paloautonpunainen hiuspehko. Kerran kokeilin värjätä sen täysin mustaksi.

Erään mönkään menneen parisuhteen jälkeen leikkasin hiukset polkaksi, jonka vedin aina geelillä pyrstöksi niskaan. Kuulostaa pahalta mutta oli aika chic. Tämän jälkeen otin vaaleat pikkuletit jotka olivat vyötärölle.

Jennifer Aniston hiuksia kaivatessani olen kokeillut suoristaa hiukset jollakin ihmeen brasilialaispermanentilla, joka suoristaa…olihan ne hetken suorat ja hyvin omituiset.

Kotoisin olo mulla on aina vaaleissa raidoissa ja omassa pohjavärissä, joihin aina palaan. Harmonian rikon leikkaamalla otsiksen säännöllisin väliajoin…vain katuakseni sitä.

Harrastettuani curly girlia olen keskittynyt saamaan hiukseni hyväkuntoiseksi. Yllä oleva kuva on otettu muutama kuukausi ennen cg-hurahdusta, ja siitä näkee hyvin, miten huonokuntoiset ja kärsineet hiukseni olivat. Olin niihin totaalisen kyllästynyt.

Kuvituksena tässä muutamia viime vuosien tyylejä.