Silmäniloa kotiin
Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa
Jokaiselle blogiani seuraavalle on luultavasti käynyt jo selväksi, että en ole mikään pullantuoksuinen kodinhengetär. Ei niinkään siksi etten haluaisi olla, niitä taitoja minulle vaan on annettu pienemmällä kauhalla kun muita.
En loista keittiössä, enkä myöskään usko että kotimme tulee vilahtelemaan sisustusohjelmissa.
Koti on minulle silti maailman tärkein paikka. Siellä on rakkaimpani, siellä saan olla rauhassa, olla minä vaan, laulaa ja tanssia pyjamassa, joogata, huilata. Koti on turvasatama.
Mielestäni kodin tulee olla asujansa näköinen. Välillä kyllästyttää nähdä kliinisiä, valkoisella ja hopealla sisustettuja koteja, niin kauniita kun ne ovatkin. Oma sydämeni silti sykkii asujiensa näköisille kodeille. Huonekaluille joilla on tarinaa, ehkä hieman kolhua. Värejä, materiaaleja ja erilaisia ideoita jotka kertovat jotain asujastaan.
(Kuvissa julisteet: Lion From Side, Stay Wild, Elephant From Side)
Suomessa pimeä ja kylmä aika on melko pitkä, ja kotona tulee vietettyä paljon aikaa. Talvella panostan enemmän kodin viihtyvyyteen. Yksi tärkeä asia materiaalivalintojen rinnalla on valaisimet. Niillä saa tunnelmaa, ja itse kaipaan myös paljon valoa kompensoimaan pimeitä iltoja. Toinen on seinät: julisteet, hyllyköt ja koristeet ovat kodille sama mitä korut, vyöt ja laukut ovat asuille. Ilman niitä, jotain jää puuttumaan.
Meillä on ollut tauluja harvakseltaan seinillä, mutta asia korjattiin kertaheitolla kun sain mahdollisuuden valita kotiini Desenion julisteita.
On yllättävän vaikeaa valita valikoimasta jossa on toinen toistaan upeampia julisteita ja tauluja, ja tulee tunne että mä haluan nämä kaikki!
Miten siis onnistuin valitsemaan nämä taulut?
Mietin mm. näitä asioita
– mihin nämä yhdistän: sopivatko ne keskenään yhteen, sopivatko ne sisustuksen väreihin, tekstiileihin, ja muuhun ilmeeseen?
– mitä haluan viestiä: rakastan mustavalkokuvia, mutta silti tuntuu ajatuksena hassulta laittaa itselle täysin vieraan ihmisen kuva kodin seinälle, (Kate Mossin kohdalla tein poikkeuksen…), joten valitsin eläimiä.
– mitkä asiat puhuttelevat minua: luonto, mietelauseet, paikat joista haaveilen. Mitä ajatuksia haluan että kotonani ajattelen.
– asiat joita rakastan: valitsin mm. palmuja koska pelkästään niiden katsominen saa mut haistamaan meren ja tuntemaan tuulen kasvoillani.
Rakastuin myös mahdollisuuteen tehdä personoituja julisteita. Loistava lahjaidea, esimerkiksi muisto hääpäivästä. Tein just meille sopivan taulun koska meillä on pieni kaaos päällä aina <3. Rakastan tätä julistetta.
(Kuvissa Desenion valikoimasta: Please excuse the chaos personal, Pastel pink palm, Beauty has no age, Forest deer b&w)
Erityisen kivaa on myös se, että saan jakaa teidän kanssa koodin “heygirl25”, jolla saat 25% alennusta julisteista* 18.-21.1. välillä.
(*Ei koske kehyksiä tai handpicked-, collaboration- tai persoonnalisia julisteita)
Julisteita, kehyksiä ja inspiraatiota löydät täältä: www.desenio.fi