Soulfood ’18
Viime vuoden suurimpia kohokohtia oli Guns ’n’ Rosesin keikka Hämeenlinnassa. En olisi ikinä uskonut että näen tätä bändiä livenä. En ikinä! Ja se oli aivan mieletön kokemus. Sitä ei mikään pysty ylittämään.
Keikoilla käynti on yksi mun suosikkitavoista viettää vapaa-aikaa. Kaikki muu unohtuu kun kuulen mun suosikkibiisit livenä. Aikoinaan ihmettelin kitarasankarini Slashin kommentteja ”mikään ei ole parempaa kun nähdä suosikkibändisi livenä” ja että hän diggailee bändistä vasta jos se kuulostaa hyvältä livenä. Miten se muka voisi olla parempaa kun Spotifystä tai CD:ltä kuultuna?! Vasta koettuani aivan mielettömiä, kylmiä väreitä aikaansaavia hetkiä keikoilla tajusin että tuo kaikki on niin totta. Livenä bändi mitataan.
Tälle vuodelle on tullut jo merkkailtua kalenteriin ihan mielenkiintoisia keikkoja.
Tässä tammikuun aikana ajattelin käydä tsekkaamassa Michael Monroen Mössön liveklubilla. Rehellisesti sanottuna en muista monta kertaa olen nähnyt heidät livenä, mutta joka kerta heistä paistaa soittamisen riemu taaimmaisellekin katsojalle. Bändin livekunto on järkyttävän kova.
Helmikuussa pääsen pitkästä aikaa Santa Cruzin keikalle. Bändi on mun top 3 livebändien listalla. Heidän energialataus lavalla on ihan omaa luokkaansa.
Maaliskuussa all-star cover bändi Local Band valtaa Tavastian. Viime kerta oli mieletön. Rakastan kasariheviä ja taisin hymyillä onnesta koko keikan ajan.
Toukokuussa onkin sitten megabändin vuoro. Metallica Hartwall-areenalla. En tiedä yhtään mitä odottaa. Metallican tuore tuotanto ei uppoa yhtään, mutta tuntuu että tämä bändi olisi syytä nähdä edes kerran livenä.
Kesäkuussa Hollywood Vampires Kaisaniemen puistossa. Tämäkin on aikamoinen all-star ryhmä. Saa nähdä miten tämä toimii livenä. Heillä on lämppäribändeinä Local Band ja Lost Society, joten yleisöllä on rima korkealla.
Heinäkuussa on Olavinlinnassa Lost society ja Children of Bodom. Tästä tulee puitteidensa puolestakin varmasti ikimuistoinen kokemus.
Loppuvuodesta on vielä tilaa kalenterissa, mutta eiköhän sinne vielä jotain löydy :).
Mitä artisteja te aiotte nähdä tänä vuonna?