Syksyn kuulumisia

Blogissa on ollut loppukesän ja syksyn aikana hiljaisempaa kun yleensä, mutta Hey Girl-blogi ei ole häviämässä minnekään. Aikaa on vaan mennyt kaiken muun parissa, ja tuntuu etten ole jaksanut miettiä aiheita, joista voisi kirjoittaa. Olen ollut super väsynyt ja tajusin, että nyt pitää priorisoida asioita. Listasin ideoita hyvinvoinnin ja kauneuden edistämiseen syyskuun ensimmäisessä postauksessa täällä.

Syksyn aikana blogi tulee keskittymään entistä enemmän hyvinvointiin ja luonnonkosmetiikkaan, ja olen testaillut paljon uusia tuotteita joista haluan päästä kertomaan muillekin!

Muutimme kesällä omakotitaloon, ja se onkin ollut eksoottinen kokemus. Olen niin kiitollinen omasta rauhasta, siitä ettei naapureiden äänet häiritse, ja pyykkiä saa pestä vaikka yöllä jos huvittaa. On melko mielenkiintoista löytää itsestä uusia puolia. Kuvittelin, että kun nyt sain vihdoin haluamani ”ateljeen”, maalaisin kaiket päivät. En ole maalannut enkä piirtänyt kertaakaan!

Sen sijaan olen tuntenut vahvaa vetoa pihahommiin. En olisi osannut kuvitella, että olen ”wanna-be” puutarhuri. Googlen selaushistoriani on täynnä kukkasipuleita, taimia ja pergoloita! Pihalla puuhastelu on vaan niin rentouttavaa. En malta odottaa ensi kesää.

Olen pötkötellyt sohvalla kirjojen ja sarjojen parissa, Virgin Riverin uusi kausi meni hujauksessa, tykästyin kovasti The Summer I turned pretty -sarjaan, ja kirjoista kirjoitin oman postauksenkin.

Aina kun kotona istahtaa alas, tulee mieleen sisustusideoita, ja erilaisia projekteja joita talven aikana voisi toteuttaa.

Kokkailut ovat saaneet uuden haasteen kun mietin vakkariruokiani uudelleen vegaaniseksi. Ennen juusto oli se taika-ainesosa millä loihdin maistuvia pastoja, nyt testailen vegaanisia versioita, ja opettelen uusia makuja. Tiesitkö, että munakkaankin voi tehdä vegaanisena.

Kun illat pimenevät ja pihahommat vähenevät, blogille löytyy jälleen enemmän aikaa. Jos sinulla on mielessä juttutoiveita, laita ne ihmeessä alle kommenttikenttään!

Hyvinvointi Ajattelin tänään