T-paidassa ei ole mitään vikaa
Olen opiskellut vaatetusalaa. Olen lukenut erilaisia muotijulkaisuja lapsesta saakka, ennen kun osasin lukea, selasin lehtiä läpi ja katsoin kuvia. Tunnen muodin ilmiöt, eri vuosikymmenet ja tunnistan ikonisen asut ja muodin merkitykselliset hetket vaikka unissani. Minut on kyllästetty muodilla ja tyylillä.
Rakastan muotia, minulle se on taidetta. Pukeutuminen on vahva itseilmaisun muoto. Sen avulla viestimme ympärillemme olostamme, tunteitamme ja arvoistamme. Se ettei välitä mitä laittaa päälleen on vahvaa viestintää sekin.
Pitkän pohjustuksen kautta pääsemme asiaan josta en voi olla kirjoittamatta: t-paita. Onko se kansanedustajalle sopiva työvaate? ON!
Kun pukukoodi on smart casual, sen alle mahtuu varsin hyvin siisti, laadukas t-paita. T-paita on yksi ikonisimmista vaatekappaleista, ja kuuluu maailmalla jokaisen tyylivaikuttajan asuvalikoimaan.
Kantani tähän on hyvin selvä ja mielestäni on aika päivittää ajatusmaailma tässäkin asiassa 2020-luvulle. Kuten siinäkin, että naisten pukeutumisen ei tarvitse olla ”yhteinen huolenaihe”. Tällaiset ”huolestumiset” ovat holhoavaa ja vievät huomion siitä millä on todella merkitystä.
Kenenkään osaamista ja ammattitaitoa ei pidä arvioida pukeutumisen pohjalta.