Taidetta, jota luon

Rakastan maalaamista. Olen pienestä pitäen kokenut visuaaliset ilmaisut keinot luontevaksi itselleni. Maalaaminen on minun tapani meditoida. Rauhoittaa mieli. Käsitellä asioita.

Kun laitan korvanapeista musiikin soimaan, ja alan maalata, olen täysin sinut maailman ja itseni kanssa.

Useimmiten maalauksen idea vaan tulee mieleen, ja se on pakko päästä tekemään. Luovuus tulee kun tahtoo, sitä ei voi käskeä eikä kutsua.

Luovuudessa ei myöskään voi tuijottaa lopputulosta. Lopetin maalaamisen ja piirtämisen vuosiksi, koska aloin ajatella, etten osaa, ja en ole ”tuottava”.

Mikä hullu ajatus! Ensinnäkin, kasvua ja kehitystä tapahtuu vain tekemällä. Toiseksi, nautinto ja ilo on riittävä palkkio. Jos taulu on kiva ja hieno, se on ekstraa.

Useimmiten idea ei tule sellaisena kankaalle. Maalaaminen voi olla turhauttavaa. Muistan lapsuudesta saakka sen turhautumisen tunteen, kun mielessä oleva idea ei vaan siirry kankaalle tai paperille. Suurin osa luovasta työstä on harjoitusta.

Ennen tein pieniä piirrustuksia ja maalauksia, mutta nyt kaipaan isoja kankaita, isoja pintoja.

Se hetki, kun tiedät, että tulossa on jotain hienoa ja upeaa, ovat todella jännittäviä. Sen tuntee koko kehossa. Sitä ei osaa selittää, mutta sen vaan tuntee.

Kun työ on valmis, sen vaan tietää. Sekin tunne vaan tulee jostakin ”tämä on nyt tässä, mitään ei puutu.”

Koska kaikki maalaukseni ovat olohuoneen seinää vasten, halusin jakaa niitä myös toisten iloksi. Tässä viime aikojen maalauksia.