Taidetta kotiin + alekoodi

En juurikaan kirjoita sisustamisesta, tai esittele meidän kotia. Se ei suinkaan johdu siitä, etteikö asia minua kiinnostaisi, tai etten välittäisi ympäristöstäni. Päinvastoin, rakastan kauniita tiloja, ja etenkin kodin tulisi olla paikka jossa sekä silmä että mieli lepää.

En kuitenkaan koe sisustamista aiheeksi, joka olisi vahvuuteni, puhumattakaan, että minusta olisi siinä ketään neuvomaan tai opastamaan.

Oma sisustusfilosofiani ei perustu mihinkään feng shuihin, vaan pikemminkin erehdysten kautta onneen kokeiluihin.

Tilojen luominen on haastavaa. Varsinkin jos haluaa kodista kutsuvan ja persoonallisen. Joskus ihastelin skandinaavisen valkoisia, pelkistettyjä koteja, mutta nyt minua sykähdyttää väri, paksut matot, kutsuvat sohvat, ja ylipäätään koti joka heijastelee asukkaidensa persoonaa. Kodin sisustaminen vaatii rohkeutta ja sydäntä, valita juuri niitä juttuja, jotka oikeasti tuntuvat hyvältä.

Seinät ovat yksi isoimmista haasteista. Olen alkanut maalata isompia tauluja itse, ja niitä haluan ehdottomasti ripustaa esille, mutta olen myös aina ollut heikkona sisustusjulisteisiin. Niistä on vaan loppujen lopuksi kovin vaikea valita niitä, joita todella haluaisi katsella omilla seinillään.

Sain valita Gallerixin julistevalikoimasta julisteita yhteistyönä. Selailin julisteita monta, monta kertaa. Aluksi ostoskorissani oli mustavalkoisia kuvia, haaveilin seinästä jolla olisi menneiden aikojen filmitähtiä. Se ei kuitenkaan tuntunut omalta jutulta. Seuraavaksi ostoskoriin livahti erilaisia surffaus ja hiekkaranta julisteita. Poistin nekin. Haluan, että ne kuvat ovat jonain päivänä seinälläni niin, että olen itse kuvissa ja itse niitä ottanut. Olen aina ollut taidehistorian fani, joten Matissen ja Picasson työt olivat loppujen lopuksi selvä valinta. Ei isoja ja pieniä tauluja, ja eri teemoja, vaan kaksi kaunista isoa taulua kehyksineen. Taulut, joiden teemat ovat luonto ja rakkaus. Kumpikin pehmeän pinkkiä värimaailmaa.

Sain taulut nopeasti, viikon sisällä tilauksesta, ja nyt makuuhuoneen seiniä koristaa mestariteokset.

Mitä pidät? Kumpi on suosikkisi?

PS. Koodilla heygirl30 saat 30 prosenttia alennusta Gallerixin julisteissa. Koodi on voimassa 28.11.2021 saakka! Kaikki julisteet ja kehykset löydät täältä Gallerix.

Matissen Cutout Coral -juliste, puiset mustat kehykset koossa 50×70.

Picasson Les Femmes Dans -juliste, puiset mustat kehykset koossa 50×70

Koti Sisustus