Toisten vaatekaapeilla-mun oma tyyli

IMG_0090.JPG

Rakastan vaatteita, asusteita, muotia, kaikkia uusia juttuja, mutta perinteisten asukuvajuttujen tekijäksi musta ei ehkä ole. Mutta teen jatkossa välillä juttuja muiden tyylistä, läpileikkauksia sellaista ihmisten pukeutumiseen, joka on musta jotenkin erityistä tai inspiroivaa.

Kuitenkin, jotta voisin tehdä muille näitä tiukkoja kysymyksiä, vastaan niihin ensin itse :). Oma pukeutumiseni on yleensä rentoa, pelkistettyä mutta kuitenkin toimistoon sopivaa. Siinä mielessä olen onnekas että työssäni ei ole mitään tarkkaa pukeutumiskoodia, vaan voin pukeutua aikalailla oman persoonani mukaisesti myös töihin.

1. Kuvaile tyyliäsi kolmella sanalla?

Rock-chic-musta.

2. Mikä on vaatekaappisi aarre tai kulmakivi?

Mustat pillifarkut ja valkoiset Vansin tennarit. Vaikka boyfriend-farkut ja leveät lahkeet on ihania, mustien pillifarkkujen pariin hakeudun huonona päivänä ja kiireessä. Niillä huonokin vaatepäivä pelastuu. Myös uudet Dr. Martensit toimii ihan minkä kanssa vaan, tehden asusta heti mielenkiintoisemman.

IMG_9947.PNG

3. Mitä et ikinä pukisi päällesi?

Mitään huonosti päälleistuvaa. Muuten en enää viitsi väittää että tuollaista en ikinä pukisi päälleni, kun kuitenkin olen pukeutunut siihen parin kuukauden päästä.

IMG_0910.JPG

4. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?

Valkoisen mesh-paidan ja pinkin uimapuvun. Tai punaisen uikkarin. Joka tapauksessa tänä kesänä pitää saada joku ihana uimapuku. Calvin Kleinin mallistossa on muutama mahtava malli. Vinkkejä otetaan vastaan :)!

 

Muoti Päivän tyyli Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.