Vanhoja vaatteita
Kyselin Facebookin puolella hetki sitten että tarvitseeko asukuvissa aina näkyä uutta. Jos pyörittää samoja vaatteita ja kenkiä, onko se tylsää? Vastaus oli että ei. Omasta mielestäni se on vaan järkevää. Kenellekään ei kai tarvitse enää muistuttaa, että me oikeasti hukutaan vaatteisiin, ja vaateteollisuus on yksi saastuttavimpia asioita ympäristölle. SILTI, kukaan ei kiellä rakastamasta muotia, ja inspiroitumaan pukeutumisesta, se on vaan ehkä vähän kuin kesäkissat, älä ota jotain vain hetken mielijohteesta vaan rakastaaksesi koko elämän kaaren.
Eräänä iltana kävelyllä totesin että mulla on päällä sellainen asukokonaisuus, jonka jokaista osaa aion käyttää kunnes ne ovat riekaleina. Ja sellaisia on lähes kaikki vaatteet kaapissani. Vaikka suurin osa on ostettu ketjuista, ne ovat mulle arvokkaita. Ja osa vaatteista on niin vanhoja etten enää muista tarkalleen milloin sen edes hankin.
Tässä muutamia lemppareitani
H&M:n musta poolokaulusmekko (tämä on ainakin kymmenen vuotta vanha, toimii silti aina, luottovaate jonka laitan juhliin aina silloin kun tuntuu ettei mikään toimi). Tähän on helppo yhdistää lähestulkoon mitä tahansa, koruilla tai kengillä saa mekon fiilistä muutettua helposti.
Karvakaulustakki. Tämä on Vilasta suunnilleen kymmenen vuotta sitten hankittu. Ainakin kerran tämä on ollut menossa kirppikselle mutta tulin järkiini! Yhdistän tämän muuten aika usein tuohon poolomekkoon!
Keinonahkahousut, näillä on luultavasti ikää n. 4-5 vuotta. Materiaali ei ole mennyt miksikään. Toivon että kestävät toiset viisi vuotta koska nämä ovat vaan ihan super hyvät jalassa ja toimivat ihan minkä tahansa kanssa…tai no ehkä en nahkatakkiin näitä yhdistäisi.
Löysin nämä korkkarit alesta kympillä. Näissä on tanssittu ja juhlittu viidet pikkujoulut ja ties mitä muuta. Näitä on koeteltu loskassa ja tahmeilla lattioilla. Ihanat jalassa. Alkavat olla tiensä päässä mutta en raaskisi luopua näistä!
Asukuvissa, tai no ylipäätään kuvissa, on vilahdellut tänä syksynä-talvena ruskea teddytakki, ja se on mun uusi lemppari…mä olen ihan varma että joku kohta jo kommentoi että ei taas tuota takkia, mutta minkäs teet, se on niin ihana päällä :)!
Onko sulla vastaavia vanhoja luottovaatteita?