Viikon asut – denimiä ja persikkaa

Jälleen on aika käydä läpi viikon asut. Olen hieman haikaillen katsonut somessa keväisiä asuja ja kevyempiä päällystakkeja, mutta vielä ei taida olla niiden aika.

Maanantaina oli denimiä denimillä eli farkkupaita ja farkut. Mätsäsin silmämeikin asuun ja käytin vihertävän sinistä luomiväriä.

Tiistaina vaihdoin yläosan valkoiseen t-paitaan ja persikan sävyiseen väljään bleiseriin. Persikan sävy piristi omaa ja muiden silmää, bleiseri sai kehuja pitkin päivää.

Keskiviikkona kerrostin asun mustalla poolopaidalla. Alla oli Nirvanan t-paita ja jalassa luonnonvaaleat farkut. Halusin kuiten kuvan tästä lemppari takistani, pitkästä tekonahka trenssistä.

Torstaina vuorossa oli trumpettilahkeiset housut, valkoiset lenkkarit sekä klassinen raitaneule.

Perjantaina laitoin päälle ihanat, superleveät farkut, bandeau-topin ja valkoisen paidan. Jalkaan laitoin maiharit. Tämä taisi olla viikon suosikkiasuni.

Muoti Päivän tyyli