Voisitko kuunnella, kiitos
Monelta ihmiseltä unohtuu helposti kaksi keskustelun ja sosiaalisen kanssakäymisen perusasiaa.
Kuunteleminen ja kunnioitus.
Moni kuuntelee vain vastatakseen, ja puskeakseen omaa mielipidettä toiselle, ei ymmärtääkseen toisen näkökulmaa.
Kuvitellaan myös että jos vähän korottaa ääntään tai huutaa, viesti saadaan paremmin toiselle perille.
Unodetaan että asioista saa olla eri mieltä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä.
Ja kun provosoidutaan, voidaankin sanoa ihan mitä tahansa.
Unohtaa toisen kunnioittaminen täysin.
Vaikka olisi kuinka eri mieltä, olisi hyvä muistaa että toisella on oikeus omaan mielipiteeseen.
Saa olla eri mieltä, mutta sen varjolla ei voi loukata toista.
Kun keskustelussa on läsnä kaksi asiaa: Kuunteleminen ja kunnioitus, on mahdollisuus oppia enemmän ja avartaa myös omaa maailmankuvaa. Ja silti olla edelleen eri mieltä jos haluaa.