Vuoden 2023 parhaat kauneusopit

 

Vuoden lopulla on vielä aika jakaa 2023 aikana kertyneet parhaat kauneusopit. Listasin jo aiemmin omat luonnonkosmetiikkasuosikkini 2023 vuodelle, mutta kauneudenhoito on niin paljon muutakin kun tuotteita. Usein merkityksellismpiä ovat ne pienet, hyvät vinkit, joilla asiat sujuvat helpommin tai yksinkertaisesti paremmin. Itselleni nämä olivat tärkeitä ja ihania kauneusoivalluksia kuluvan vuoden aikana.

 

No panda eyes

Jos haluat välttyä ripsiväritahroilta kulmaluulla, puuteroi se kevyesti. Itselläni vedenkestäväkin ripsiväri kertyy helposti päivän mittaan pieniksi tahroiksi kulmaluulle. Syytin pitkään ripsiväriä, mutta lähes kaikki ripsivärit liukenevat ihon oman rasvan ja lämmön vaikutuksesta. Kun aloin puuteroimaan tahraantuvan kohdan irtopuuterilla, olen saanut nauttia tahrattomista silmänympäryksistä.

 

Ice, ice baby

Nopea tapa virkistää silmiä aamuisin (tai tarvittaessa), on säilyttää kahta ruokalusikkaa pakastimessa. Kun tuntuu että kaipaa hieman virkistystä aamulla, ruokalusikoilla voi hetken aikaa viilentää silmänaluetta (varovaisesti).

 

Silmäpeliä

Silmätipat ovat näyttöpäätetyöläisen pelastus. En edes tajunnut että silmäni kuivuvat, ihmettelin vaan miksi ne tuntuvat aamuisin niin kutiavilta ja iltaisin väsyneeltä. Optikkoni vinkkasi että kannattaisi käyttää silmätippoja. Oma suosikkini on A. Vogelin silmätipat, niitä on helppo annostella, ne toimivat ja ovat eläinkokeettomia.

 

Undercover

UogaUogan peitevoide on peitevoiteiden ykkönen. Halusin nostaa tähän postaukseen yhden tuotteenkin, koska olen etsinyt hyvää peitevoidetta niin kauan. Tämä peitevoide on todella peittävä, sitä voi kerrostaa, se ei keräänny eikä kasaannu juonteisiin, ja on todella näppärässä huulipunahylsyssä.

 

Pyyhkeitä!

Lämpimällä vedellä kostutettu pyyhe, jolla viimeistelen kasvojen puhdistuksen. Tämä vinkki on ihana! Nautin niin suuresti iltaisesta kasvojen puhdistuksesta, koska lopuksi kostutan kasvopyyhkeeni lämpimällä vedellä ja painan sen hetkeksi kasvoilleni. Tämä tuntuu vaan niin hyvältä ja rentouttavalta, ja jos kasvoille olisi jäänyt vielä mitään meikin rippeitä, ne jäävät pyyhkeeseen.

Kauneus Iho Meikki