KADOKSISSA OLEVA PUOLISO

KADOKSISSA

 Onko tämä kidnappaus? Palaanko enää koskaan takaisin? Jos palaan niin palaanko omana itsenäni vai olenko muuttunut? Odottaako minua kukaan?

Ruuhkavuosiin katoaa vuosittain monia satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä. Olen itse yksi heistä. Olen ollut kadoksissa jo reilun kolmen vuoden ajan. Katoaminen tapahtui ensimmäisen vauvavuoden jälkeen niin salakavalasti, ettei edes oma puolisoni huomannut sitä. Noh, hän olikin jatkuvasti tien päällä töiden vuoksi, joten eipä ihme. Kun hän taas oli kotona käytin tilaisuuden hyväksi ja vetäydyin omaan mielikuvitusmaailmaani johon ei kuulunut vaippoja tai huutavaa vauvaa. Edeltävä kaava oli hyvin toistuva.

Ensin loppui kosketus, sen jälkeen puhe.

Muutuinko minä vai muutuimmeko Me. Tiedostimme täysin ruuhkavuosien iskevän joskus, mutta onko se sallittua vielä ensimmäisen lapsen kohdalla? Yksi lapsi, eihän meillä pitäisi olla arjessa vielä kiire minnekään. Ruuhkavuodet eivät katso perheen kokoa, ne katsovat elämää. Ne katsovat vanhempia ja sitä antavatko he vallan vääriin käsiin. Valta siirtyi ja minä sen mukana.

Miksi annoin periksi? Miksi en taistellut? En voi syyttä täysin Meitä, vaan katsoa itse rehellisesti peiliin. Kokemusta ruuhkavuosista ei ollut, joten ajattelin että elämä nyt vain on tämmöistä, kuin se on. Tein virheen, kun luokittelin parisuhteen kuuluvan osaksi sitä. Nyt itseni lisäksi kadoksissa on myös parisuhde.

Mihin vuodet ovat kadonneet? Eikö kukaan tule pelastamaan minua? Tämäkö on kohtaloni?

”Pidä aina kädestäni, vaikka olisin kadoksissa. Pidä kädestäni kunnes näet kasvoni. Päästä irti vain halataksesi ja pyyhkiessäsi kyyneleet pois poskiltani.”

Haluaisin kovasti palata, palata aikaan jolloin tunsin sydämessäni intohimoista rakkautta. Aikaan jolloin punaviini sai poskemme punoittamaan ja heittäytymään adrenaliinin täytteiseen huuman pyörteeseen. Huuma, joka sai sinut kuiskailemaan korvaani mitä irstaimpia ja ihanimpia sanoja, joita en ollut hetkeen kuullut. Huuma, joka kosketti hermoratani jokaista solua saaden minut putoamaan euforian kuiluun.

Vuodet ovat vierineet ja olet edelleen siinä. Olen tässä, mutta kuitenkin niin kaukana. Olen kadoksissa ruuhkavuosien labyrintissä, olen kadoksissa itsessäni. Minun täytyy löytää reitti pois täältä. Reitti minuuteen ja sen jälkeen reitti  takaisin luoksesi, maailmaamme jota olemme yhdessä luoneet ja eläneet.

Kaipaan sinua. Tapaamme taas, kun aika on oikea.

Rakkaudella, kadoksissa oleva puolisosi♥

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *