Tämä on kysymys, joka minulle usein esitetään, ja jota itsekin olen kovasti pohtinut. Miksi halusin muuttaa ulkomaille? Syitä on monia ja aiheesta saan kirjoittettua varmasti useammankin postauksen.

Ensimmäiset muistot ulkomaille muutosta ovat teinivuosien alkupuolelta. Kuunneltiin rakkaan serkkuni kanssa brittipoppia, haaveiltiin ja suunniteltiin Lontooseen muuttoa. Noh, ei meistä kumpikaan Lontooseen päätynyt, mutta sieltä se kipinä varmaan alunperin on lähtenyt.

Voimisteluharrastuksen kautta tuli myös matkusteltua paljon jo aika nuorenakin. Kilpailimme ja esiinnyimme ympäri Eurooppaa, ja matkoilta tarttui mukaan aivan mielettömiä muistoja ja upeita kokemuksia. Näillä(kin) reissuilla on varmasti ollut positiivinen vaikutus lopulliseen ulkomaille lähtemisen päätökseen.

Tähän väliin haluaisin mainita, että vaikka ulkomaille halusinkin, syy ei koskaan ollut siinä ettenkö pitäisi Suomesta. Varmaan aika monelle ulkosuomalaiselle yksi motivaattoreista on ollut sellainen kuulumattomuuden tunne, tai tunne siitä että Suomi on jotenkin ”nähty.” Minulle nämä asiat eivät koskaan olleet mitenkään painavia, vaan enemmänkin olen ehkä aina ollut vain utelias näkemään ja kokemaan lisää. Suomi on kuitenkin edelleen tärkeä paikka, ja varsinkin Helsinki on aina tuntunut kodilta.

Opiskeluaikoina ulkomaahaaveet saivatkin sitten oikein kunnolla tuulta purjeiden alle! Ensin hakeuduin opiskelijavaihtoon Barcelonaan(viimeisenä mahdollisena hakupäivänä), sitten kansainväliseen tutor-toimitaan (jälleen viimeisenä mahdollisena hakupäivänä) ja viimeisenä vielä harjoitteluun Amsterdamiin. Harjoittelun jälkeen palasin vielä Suomeen valmistumaan koulusta ja hetkeksi töihin. Aika nopeasti kuitenkin aloin etsimään töitä Hollannista, ja nopeasti niitä töitä sitten löytyikin. Kohdemaaksi valikoitu juuri Hollanti poikaystävän takia (tietenkin 😉 ).

Mitä monet eivät tiedä ja mikä saattaa yllättää, on se että toisaalta minulla oli myös todella korkea kynnys sitten kuitenkin lähteä ulkomaille. Olen tosi kova jännittämään ihan kaikkea, ja juuri jännityksen ja pelon takia on monetkin asiat meinannut jäädä tekemättä. Opiskelijavaihtoon ja tutoriksi hain tosiaan viimeisenä mahdollisena hakupäivänä. Tutor-hommissa jännitti englannin puhuminen (mikä nyt kuulostaa naurettavalta). Barcelonaan lähtiessä jännitti niin paljon että junamatkalla Goesista Amsterdamin lentokentälle en pystynyt puhua ollenkaan. Kun sain työpaikan Hollannista, jouduin sulattelemaan asiaa viikonlopun yli ennen kuin hyväksyin paikan, koska jännitti niin paljon etten saanut nukuttua. Eli aikamoinen ristiriita: muutokset jännittävät kamalasti, mutta silti hakeudun tietoisesti näihin jännittäviin tilanteisiin!

Aina se innostus ja uteliaisuus on sitten kuitenkin voittanut pelon ja jännityksen tunteet. Hyvä niin, koska muuten olisi jäänyt monet hienot asiat näkemättä ja kokematta. Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka asuu ulkomailla tai suunnittelee muuttoa?