Berliinin pettymys

Taisin mainita taannoin, että ensi vuoden odotetuin ja ns. tärkein kisani olisi ollut Berliinin maraton syyskuussa. Olin suunnannut sinne niin vankasti katseeni, etten ollut ajatellutkaan, etten olisi niiden 40 000 juoksijan joukossa, joiden kohdalle arpaonni osuu. Mutta niin siinä vain tietenkin kävi, että onni ei suosinut tällä kertaa ja on keksittävä jokin uusi maraton ensi syksylle. Tuntuu jotenkin hassulta, miten rankasti otin tämän ”onnettomuuden”. Hetkeksi melkein lamaannuin ja teki mieli heittää hanskat tiskiin. Lapsellista, tiedän. Harmitti vietävästi, mutta onhan noita tietysti muitakin isoja juoksutapahtumia ympäri maailmaa.

Olen ajatellut juoksevani kaksi maratonia vuoden 2016 aikana, yhden kesän korvilla ja toisen syksyllä sekä kolme puolikasta niiden ympärillä. En vaan nyt yhtään tiedä missä juoksen ensi vuoden koko matkat. Ulkomaille haluaisin, mutta toisaalta olen niin yksin puurtaja ja mittarin tuijottelija, että pelkään pahoin, että menetän vain massajuoksussa hermoni. Jo Suomen pikkukisoissa olen ärsyyntynyt eteen poukkoilevista kanssajuoksijoista. Yleisön kannustus puolestaan auttaa pitämään vauhtia yllä ja tsemppaa jaksamaan. Sitä erityisesti odotan noilta suurilta tapahtumilta sekä upeita maisemia ja kisan jälkipuintia kanssajuoksijoiden kanssa. Tällä hetkellä varteenotettavin vaihtoehto on Tukholman maraton kesäkuussa, joka tosin ei ole reitiltään sieltä nopeimmasta päästä. Siinä mietityttää reitin lisäksi myös hinta. Pohdin myös Riian maratonia vaihtoehtona Tukholmalle, joka juostaan toukokuun puolessa välissä ja osallistujia oli tänä vuonna yli 25 000. Suurenluokan tapahtuma sekin. Onko kenelläkään teistä kokemusta Riiasta? Entä mitä tapahtumaa suosittelet syksylle? Vaikeaa tästä tekee se, että tapahtuman pitäisi olla syyskuussa tai myöhäisimmillään lokakuun alussa.

Kisat pitäisi lyödä lukkoon vielä tämän vuoden puolella, jotta saan varattua vielä myös edulliset lennot ja hotellit. Lisäksi tapahtumien osallistumismaksut korottuvat mitä lähemmäs tapahtumaa ilmoittautumisen jättää. Alan jo menettää itsekin hermoni tähän jahkailuun. Miksi ihmeessä tästä juoksemisesta pitää tehdä näin vaikeaa? Eikö voisi vaan käydä lenkillä ja unohtaa kaikenlainen kisahermoilu ja tavoitteiden saavuttamisen miettiminen? Odottakaas vaan ensi kevättä kun alan jännittää kisoja :D. Onneksi sentään nautin edelleen juoksemisesta. Reipasta tiistaita sinnekin!