Onko sinulla joitain sellaisia asioita, joiden tekemistä välttelet viimeiseen asti tai etukäteen on sellainen fiilis, että haluaisit paeta, mutta sitten kun pääset asian ääreen, tuleekin ihan järjettömän hyvä olo? Itselläni on tällaisia asioita moniakin, mutta erityisen viharakkaussuhteen olen kehittänyt vauhtitreeneihin. Viikoittainen VK-treeni on ajatuksen tasolla inhokkini. Jotenkin jännitän treeniä ja koen, että siihen pitää enemmän valmistautua esimerkiksi syömällä paremmin ennen lähtöä. Kun tarkemmin analysoin itseäni, eniten tähän negatiiviseen tunteeseen vaikuttaa se, että juoksen treenin aina yksin ilman seuraa. Juoksuystävistä on tullut minulle todella tärkeitä. Seurassa on niin paljon mukavampaa juosta eikä sitä edes huomaa juoksevansa kun on koko matkan höpötellyt tyttöjen juttuja :). Nämä arjen kohtaamiset ovat elämäni sokeria. Minulle merkityksellisiä hetkiä. Kiitos niistä sinulle, tunnistat varmasti itsesi <3.

Olen pohtinut viime aikoina elämääni ja päällimmäisenä tunteena elämää ja sen eri osa-alueita kohtaan minulle nousee kiitollisuus. Vaikka meillä jokaisella on välillä huonoja päiviä jolloin mikään ei tunnu olevan hyvin, on minulla omassa elämässäni juuri näin hyvä olla. Olen saanut elämältä enemmän kuin olisin koskaan osannut toivoa; miehen, kaksi tervettä lasta, oman kodin, hyvät vanhemmat, veljen, rakkautta, terveyttä, hyviä ystäviä, itselleni tärkeän harrastuksen, hyvän työpaikan ja listaa voisi jatkaa paljon pidemmälle. En voi olla muuta kuin kiitollinen. Tämä suomenkielen kaunein sana kulkee aina mukanani* muistuttamassa elämän pienistä ja isoista, uusista ja vanhoista kiitoksen aiheista. Tänään haluan kiittää sinua siellä ruudun toisella puolella siitä, että olet osa elämääni yhdellä tärkeällä tavalla. Se merkitsee minulle enemmän kuin uskotkaan. *koru Lumoan

Se on erikoinen juttu, miten nämä ennalta nihkeät treenit sitten kuitenkin saavat minut ihan täyteen liekkiin ja flow-tilaan kun pääsen vauhtiin. En oikeastaan tiedä juoksussa sen parempaa tunnetta kuin jalkojen mukana lentämisen. Vauhti vie mukanaan ja nautin siitä kun hengitys kiihtyy ja saan vetää itseni piippuun. Olo on jälkeenpäin ihan huikea. Ja silti, sama lähtemisen vaikeus koittaa seuraavalla viikolla. Miten ihmismieli voikaan toimia näin erikoisesti!

Jos et ole juurikaan tehnyt vauhtia kehittäviä treenejä, alkuun pääset kerran viikossa spurttailemalla normaalin lenkin lomassa. Vartin lämmittelyn jälkeen voit juosta vaikka 5 x n. 100 m / 30 sek / 60 sek rennon kovaa (ei täysillä eikä repien). Vetojen välissä kannattaa hölkkäämällä palautella muutama minuutti niin, että hengitys tasaantuu ja sitten juosta uudelleen reippaasti. Suosittelen kokeilemaan. Lenkki menee tavallista nopeammin ja tuo takuulla mukanaan hyvän olon. Suosikki VK-treenini on 15 min hölkkä + 35 min reipasta vauhtia (maraton/puolimaratonkisavauhtia) + 20 min hölkkä. Siinä pääsee jo ihan kunnolla juoksemaan ja nauttimaan vauhdista hölkkäilyn sijaan. VK-osuutta voi lyhentää esim. 15-20 minuuttiin ja pidentää sitä kunnon kehittyessä.

Usein VK-treenin jälkeen tulee kyllä mietittyä, että miten ikinä jaksan juosta tuota vauhtia yhtään pidempään, saatika kokonaisen maratonin verran. Ihmeellisesti sitä vaan jaksaa. Näin talvikeliolosuhteissa olen juossut oikeastaan vain maratonvauhtisia VK-treenejä, koska sykkeet nousevat liikaa sohjossa ja jäällä juostessa. Lyhyempiä vetoja olen pystynyt tekemään kovempivauhtisinakin nastoilla pinkoen. Odotan kyllä malttamattomana teiden sulamista ja ilmojen lämpenemistä. Ehkä sitten suhde muuttuu kokonaan rakkaussuhteeksi.